Antaudu elämälle
Sano olevalle kyllä
Echart Tolle: Tyyneys puhuu, Viisas Elämä Kustannus
– Todellinen ymmärrys työskentelee hiljaisesti.
– Luovuus ja ongelmien ratkaisut löytyvät tyyneydessä.
– Aina kun todella hyväksyt vallitsevan hetken sellaisena kuin se on – välittämättä sen ilmenemismuodosta – olet tyyni, sinussa on rauha.
– Katsele eläintä, kukkaa, puuta ja huomaa, miten se lepää olemisessa.
Eckhart Tolle ( s. 1948) on oppinut kantapään kautta elämän lainalaisuuksia. Nykyisin hän toimii henkisenä opettajana, luennoitsijana ja kirjailijana. Niinpä hänen tuotantoaan on käännetty 33 maassa, ja amerikoissa miehen teokset ovat nousset arvoon arvaamattomaan. Jopa irtolaisen roolissa esiintyneen Tollen ( Ulrich Leonard Tölle ) menestys ei johtunut erityisesti nimen vaihdoksesta, vaikka Eckhart olikin kuuluisa 1200-luvulla elänyt teologi Mestari Eckhart.
Sitten tuli mukaan valaistuminen – ja tietysti Oprah Winfrey ohjelmineen, jotka auttelivat miestä mäessä. Jopa urkeni loistava ura henkisenä guruna.
Mutta mitäpä näistä. Tässä kirjassaan Tolle opettaa, että pitää ennen muuta olla tyyni, eikä hätäillä joutavia, vaikka elämä toisi eteen murheita ja stressin aineksia. Tuli mieleen, että mitäpä se sanoi Pate Väyrynen: – Aina on nukuttava yön yli, ennenkuin tekee ratkaisuja.
Kas, kun semmoinen ihminen, joka on saavuttanut henkisen rauhan, ei hukkaa energiaansa hätäilyyn ja hössöttämiseen. Tunnen kyllä persoonia, jotka pysyvät tyyninä vaikka elämä toisi eteen itsensä ukkopirun laatimilta tuntuvia vaikeuksia.
Kirja on mainio. Se on myös helppolukuinen. Joskus tuntuu vielä ikääntyneenäkin, että päivä kuluu kaiken maailman joutavuuksiin ja työpaineisiin. Iän myötä olen oppinut, että jokaiselta ihmiseltä löytyy tyyni ja arvokas sisin, kunhan vain malttaa kuunnella ja etsiä sitä.
Jokaiseen vinkkiin toisen puheessa on tartuttava ja sen avulla voi löytää ystäviä itselleen, sekä kasvattaa sosiaalisia taitojaan. Mitä sitä joutavia tuputtamaan joka väliin omia onnistumisiaan ja murheitaan, vaikka voisi keskittyä tyynesti siihen mitä toinen kertoo.
Liian paljon menevät keskustelutkin ns. kilpailuiksi, joissa toinen lataa aina parempia itsestään, kun toinen mainitsee vaatimattomista onnen hetkistään. Elämä on rikas, kun jaksaa kuunnella muita ja tuottaa iloa.
Pärjäillään
Ollaan itselle kavereita
Jouko Varonen
SARV:n jäsen