Romaani vai päiväkirja?
Nuoren naisen kurimus
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Gummerus 2018
Heitä on monta. Keski-ikää lähestyviä miehiä ja naisia, jotka eivät tiedä mitä elämällään tekisivät. Kun parisuhde päättyy, jää sekin yhdysside proosalliseen elämään. Aletaan ajelehtia.
Sisko Savonlahti kirjoittaa lyhytajoista romaaniaan kuin päiväkirjaa. Tekstistä tulee esille nainen, joka käy terapeutilla, on ehkä fiksumpi kuin arvaakaan, mutta ei saa otetta mistään.
Pitää käydä amerikoissa ja sieltäkin tullaan takaisin vähin kokemuksin. Masennus tuntuu olevan päähenkilön ainoa seuralainen. Siihen eivät auta edes kyseenalaiset psyykenlääkkeet.
Että mitä? Kirjahan vaikuttaa jossakin mielessä lukijaystävälliseltä. Näistä aineksista syntyisi helposti proosaa, joka saa kassakoneet kilkattamaan. Kas, kun suomen keski-ikää lähestyvistä nuorista suuri osa on näitä elämästä vierautuneita ja paikkaansa hakevia. Niinpä kirjaa voi lukea vaikka samaistumismielessä. Tai sitten saada voimaa siitä, että jollakin menee vieläkin huonommin kuin itsellä.
Kirjan ilmaisu on joskus myös analyyttista, vaikka masennus värittää huumorinkin tummiin sävyihin.
” En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset nauttivat siitä, että he istuvat alasti tuntemattomien kanssa pimeässä ja tunkkaisessa kammiossa. Suomessa vallitsee sellainen harhaluulo, ettei kukaan muka tiedä mitään parempaa kuin yhdessä saunominen. Minä haluan näyttäytyä alasti vain sellaisille ihmisille, joiden kanssa olen menossa sänkyyn.”
Jotain humoristista on kirjan minäkertojan syvässä alakulossa. Eivät kelpaa joulut, eivät juhannukset tai muut juhlapäivät. Yleensä kaikki, mitä ns. tavalliset tallaajat pitävät arvossa, saavat päähenkilöltä vain vinon hymyn jos sitäkään. Olisikohan kyseessä kokovartalokuva angstia potevasta ihmisestä, joita maassamme on paljon. Tai sitten henkilöstä, joka ei näe keisarin uusia vaatteita.
Jouko Varonen