Vähennetäänpä päästöjä heti
Europarlamentaarikko spekuloi
Eija Riitta Korhola, Ilkeitä ongelmia, tarinoita politiikasta, Tammi Kustannus 2020
Korhola oli ”suoran linjan” kannalla monessa nykyajan maailmanlaajuisessa ogelmassa, kun meni europarlamenttiin.
No, ei se niin yksinkertaista ollut. Kun toiset hymyilivät suu korvissa ja nyökyttelivät jollekin ehdotukselle, toiset nyrpistivät nenäänsä ja kohottelivat kulmakarvojaan. Henkien taisto oli melkoinen ja jos vaikka päätettiin kahvihuoneen liinojen väristä, se vaati monta äänestystä ja kymmenittäin tuloksettomia kokoontumisia, jos kärjistän sen tälleen leikkimielellä. Toki kaikki hammastelut ja eripurat siellä herrapiireissä naamioitiin kauniiksi konsensukseksi, kuorrutettiin kermavaahdolla ja mansikoilla.
Mutta kun moni kakku on kuulemma vain päältä kaunis ja niin tämä EU-kakkukin. Pidä siinä pikkuisen Suomenmaa-pahaisen puolia. Jäät inisemään herrojen jalkoihin, edelleen kuvaannollisesti sanoen.
On Korholassa onneksi omintakeista filosofiakin ja sehän ryydittää tämmöistä kirjaa ja nostaa sen jopa plaaniin, niinkuin entisen isännän tuhti moottori hänen katetun70-luvun veneressukkansa.
Napsinpa muutamia helmiä Korholan mietteistä:
– En yritä väittää, että toinen on väärä ja tämä oikea, vaan lähinnä haluan havainnollistaa, miten eri lailla voi samoja lukuja tarkastella.
– Yksi reitti turmeltumiseen on alkaa kirjoittaa tai puhua mielessään yleisö, jonka aplodeja odottaa.
– Poliitikoille on tullut luonnolliseksi, että kaikki on myytävissä tai ostettavissa.
Korhola ottaa puheeksi mm. energia-asiat, brexitin, ilmastojutut, päästöpainajaiset, pakolaiskriisit, suomi-venäjä syndrooman, ydinvoimakiiman, euroeron, jne jne…
Kirjaanhan oli mielenkiintoista tutustua, sillä kirjailija vaikuttaa ihan humaanilta ja kivalta. Toki hän on joutunut poliitikkona antamaan periksi sille tosiasialle, että jos haluaa vastustaa jotakin yhteistä asiaa, se on tehtävä viisaasti. Soitellen on turha mennä sotimaan. Sahuri Teuvo Hakkarainen laittoi raikkaita terveisiä Suomen medialle europarlamentista:
” Tuollahan nuo näkyvät herrat vittuilevan toisilleen”, tai jotakin siihen suuntaan.
Poliitikon noidankehistä jos kirjoittaa kirjan, niin sitä ei pelasta muu kuin hurtti huumori tai populistinen ote. Korholan kirjan kyllä lueksin ihan toukokuisella uimarannalla. Joku tuli kysymään, että mitäpä sie selailet. Johon vastasin: – Tää on tämmöinen dekkari, jossa murhaajaa ei löydy koskaan. Mutta äläpä tule lähemmäs. Pidetään turvaväli.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen