Eläkkeelle lupsakasti

Eläkeläisen kiireet

Kirja eläkeläisille

Pekka Järvinen: Miten selvitä eläkepäivistä hengissä, WSOY 2017

Eläkkeelle lähtö voi olla euforinen kokemus. Moni on miettinyt työelämässä, että sitten kun vapaus koittaa, ostan rantamökin Espanjasta ja vietän rentoa elämää.

Usein on kuitenkin niin, että eläkeläisen arki tulee euforian jälkeen vastaan ja ehkä pitää myös järjestellä tulemisiaan ja menemisiään. Missään tapauksessa ei kuitenkaan pidä sairastua ”eläkeähkyyn”, jossa työt kasaantuvat ja kiireitä on enemmän kuin konsanaan työikäisenä. Eläkeläinen on nykyaikana vielä terve ja suorutiskykyinen ja vanhuus on työiän ja lapsuuden jälkeen ns. kolmas elämä”. Tärkeää on ihmissuhteiden hoito. Omien lastenlasten vakihoitajaksi ei kuitenkaan kannata alistua. On tietysti tärkeää, että heidän kanssaan on yhteydessä ja he saavat onnellisen kokemuksen papan ja mummin luona olosta.

Järvinen tukeutuu myös guruihin ja alan erikoisosaajiin kirjassaan, joka on toisaalta kertomusta hänen omasta elämästään, joskus tietysti hivenen puuduttavaa, etenkin kun kirjan taiton pitäisi olla eläkeläisiä ajatellen hivenen lukijaystävällisempi ja ilmavampi. Järvinen on itse vielä työn syrjässä kiinni ja tuntuu siltä, että hänen oma todellisuutensa on täysin työelämässä. Kirja ei ollut varsinainen elämys, kiinnostavaa ja tärkeää asiaa kuitenkin:

…”Ikääntynyt saavuttaa transsin, jossa hän shamaanin tavoin pystyy liikkumaan yhtä aikaa menneessä,tulevassa ja nykyisyydessä ja hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia – ikään kuin elämän palaset loksahtaisivat paikalleen.”…

Itse koin eläkkeelle jäämisen todella hienona asiana. Opettajan velvollisuudet ja ympärivuorokautinen tuntien ja opetuksen työstäminen jäi taka-alalle. Ehkä on niinkin, että eläköitymisestä ei kannata erityisesti vouhottaa. Lämmittää saunan ensimmäisenä eläkepäivänä ja ottaa snapsin. Siitä on hyvä jatkaa ilman suurempaa stressiä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Vastaa