Perhehelvetti
Isä tarvitsisi hoitoa
Katariina Vuori: Erään tapon tarina, Like-kustannus 2018
Tällaiset ”tosi rikokset” jotka kerrotaan jopa valokuvien kera, saavat lukijan joskus ihan lukkoon. Muistan lapsuudestani vaikeita tilanteita, kun sodasta palannut isäni oli vähällä joutua virkavallan käsiin, mutta klaarasi tilanteen lisäämällä väkivallan pelkoa.
Lopullinen ”niitti” jäi kuitenkin tekemättä ja lapset saivat kannettavakseen henkisten traumojen taakan, toisen polven sotainvalidin tilanteen.
Naapurit eivät siihen aikaan puuttuneet asioihin. Kumu ei maalaistaloista kuulunut naapuriin, tai asioista ei uskallettu puhua. Sodasta palanneet olisivat tarvinneet kriisiapua, kun nykyisin sitä annetaan jopa sen vuoksi, jos karannut kissa jää auton alle.
Tässä kirjassa on tietysti toinen asetelma. Yhteiskunnan pohjasakkaan kuuluva, psyykkisesti sairas vankilakundi piinaa perhettään ja tilanne on monesti hiuskarvan varassa. Äiti ja lapsi opettelevat pakoreitin ja toimenpiteet sellaisten tilanteiden varalle, kun isä menettää hallintansa. Ryyppääminen kuuluu isän kuvioihin, kuinkas muuten.
Katariina Vuoren kerronta on selkeää ja kuvottavan todentuntuista. Itse ahdistuin siitä, vaikka lapsuuskodin ajoista on jo 50 vuotta. Toisaalta Vuoren ”ulostulo” on myös henkilökohtaista kriisiapua ja loppuun lisätyt värivalokuvat vain tehostavat kirjan terapeuttista luonnetta.
Päällimmäiseksi jäi itselleni ajatus, että loppujen lopuksi oma yhteiskuntamme ”poikii” näitä heittiöitä valtiovallan lepsujen otteiden vuoksi, ja eristämällä ongelmatapaukset paremmasta kansanosasta, viemällä jopa elämisen mahdollisuudet monilta työttömiltä ja yksinäisiltä.
Luettuani kirjan voin vain todeta, että yleensä tällaiset vaikeatkin kohtalot lakaistaan maton alle ja niistä ei hiiskuta, pidetään perhesalaisuuksina. Jos joku avautuu liian selkeästi, häntä paheksutaan varsinkin Pohjanmaalla, joka on kuuluisaa seutua siitä, että ”meidän asiat eivät kuulu muille, eivätkä muiden asiat meille”.
Jouko Varonen
