Fanit

Fanitus on elämäntapa

Fanitarinoita

Marjo Mattila: Fanit, Reuna-kustannus 2016

Ja jossakin vaiheessa sitä vaan huomasi samojen tyyppien käyvän keikoilla. Ne tuli juttelemaan ja tultiin tutuiksi. Se on enemmänkin ehkä sitä, että porukat tulee viettämään aikaa yhdessä ja bändi on ikään kuin se illan teema.”

Fanitus on yleensä nuorten ilmiö. Heille tekee henkisesti hyvää lähteä toiselle puolelle Suomea jonkin yhtyeen keikalle ja sitten vielä yrittämään juttusille artistien kanssa. Jokapäiväiseen elämään on hyvä saada tapahtumia jotka jäävät mieleen.

Vanhemalla iällä fanireissut unohtuvat ja elämä tasaantuu. Siitä huomaa, että fanitus kuuluu nuorten kulttuuriin ja on jonkinasteista hurmoksen tavoittelua.

Kirja kartoittaa fanitus-ilmiötä, sekä yleisön, että artistien kannalta. Artikkelit ovat haastattelutyylisiä ja sinänsä pintapuolisia. Kysymyksiin kuuluu tuiki tavallisia asioita, kuten: – Miksi sinua fanitetaan? Onko ollut häiriköiviä faneja? – Miltä tuntuu olla fanituksen kohteena? – Mikä oli teille se ihan eka kova juttu? Onko sinulla kokemuksia negatiivisesta fanituksesta? Onko teillä ollut keikkoja, joissa jengi ei ole lähtenyt mukaan? Jne…

Vaikuttaa siltä, että kirjan tekijä ei ole päässyt porautumaan kunnolla artistien ja fanien elämään. Mielessäni väikkyy muutamia kysymyksiä, joita olisin halunnut lisätä valikoimaan:

– Luuletko, että fanitus parantaa elämääsi? – Olisiko elämäsi tyhjempää ilman artisteja, vai perustatko koko elämäsi rokkarien näkemisen varaan? Onko fanitus koukuttavaa? Mitä merkitsee alkoholi fanitukselle?

Itselleni jäi kirjaa lukiessa outo olo. Onko sittenkin niin, että keikkapaikoilla pyörivät fanit ovat jollakin tapaa henkisesti heikoilla ja tarvitsevat elämälleen tukea tästä harrastuksesta, joka tietysti antaa myös ystäviä ja tekemistä.

Oma fanitukseni on lähinnä rauhallista ihailua. Olen käynyt kirkkokonserteissa kuuntelemassa Eino Gröniä ja Kari Tapiota sekä Loiria. Tunnelma on ollut usein harras. En pysty arvostamaan rokkibändien lieveilmiöitä, huonoja elämäntapoja ja alkoholin käyttöä, rankkaa kielenkäyttöä, jota raskas keikkaelämä ja laulut vaativat. Huonona koin kokemuksen Neumannin keikalta. Mies poistui kesken laulun takavasemmalle, kun voimat loppuivat. Minullekin tuli hiipuvan artistin masentavasta näkemisestä paha mieli ja läksin pois.

Kirjan tekijänä olisin paneutunut enemmän lieveilmiöihin, joista rokkarit tietävät kyllä, mutta tietysti sanovat, että saahan sitä kysyä, eri asia vastataanko. Pintaa syvemmälle ei tässä kirjassa päästy.

Jouko Varonen

Vastaa