Taasko se alkoi riehumaan
Lapsen tunteet ja pelot täytyy kohdata
Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja levoton liikeri, kuvitus: Linnea Bellamine, Kumma Kustannus 2020
Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja liian jännittävä yö, kuvittanut Linnea Bellamine, Kumma Kustannus 2020
Niinhän se lienee, että lapsi kaipaa ennenmuuta vanhempiensa läheisyyttä ja empatiaa, silittämistä, huumoriakin. Stressaantuneiden lasten kanssa on joskus opettajan ja koulunjohtajan työssä tullut toimittua. Joskus lapsi on jopa suutuksissaan potkinut opettajan jalat mustelmille, kun hänet on estetty purkamastan tunteitaan pienempiinsä.
Mutta sepä siitä. Ihania kertomuksia ja herttainen, sekä korkeatasoinen kuvitus on luotu todentamaan viisasta kirjaa siitä, miten lapsi oppii voittamaan pelkonsa tai välttämään överiksi meneviä tunnemyrskyjä.
Isällä ja äidillä on tärkeä tehtävä, mutta tämmöisenä hektisenä aikana heillä on usein tarpeeksi miettimistä omissa työasioissaan tai henkilökohtaisissa suhteissaan.
Joskus lapsi jopa traumatisoituu ja tarvitsee asiantuntijan apua, kun parisuhde lopahtaa ja lasta riepotellaan kahteen suuntaan.
Nämä kirjat tietysti liikkuvat satuosuuksissa lapsen tasolla, mutta niissä on myös paljon viisaita sanoja vanhemmille ja aikuisille.
…”Esimerkiksi lapsen aloittaessa uudessa päiväkodissa vanhempi voi ensin olla lapsen mukana, ja pikkuhiljaa lapsi on päiväkodissa pidempiä aikoja ilman vanhempaa. Askelittaisessa etenemisessä lapsi saa onnistumisen kokemuksia, jotka motivoivat häntä jatkamaan uskaltamisen harjoittelua”…
Kirjahan on todella tärkeä puheenvuoro lapsen tunteista, peloista ja elämäntaidosta, joita optimitilanteissa voidaan heille opettaa. Koti on aina koti, vaikka olisi huonompikin.
Lapsella on pohjalla suurin pelko siitä, että hän jää yksin. Lapset ovat hyvin mukautuvaisia vaikka joutuisivat kokemaan kotona vaikeitakin asioita. Harvoin lapset avautuvat vieraille kotiasioista.
Menin tapani mukaan ohi aiheesta.
Annetaan lämpöä ja huumoria toisillemme. Lapsi aistii kyllä kodin tunneilmapiirin, kasvaa tasapainoiseksi noilla keinoin ja voidaan antaa huutia kaiken maailman tarkkailuluokille ja ADHD – diagnooseille.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen