Galleristin murha

Galleristin murha

Selkeä rikoskirja

Taidegalleria murhanäyttämönä

 

Unto Katajamäki: Kuka murhasi Galleristin?, Kustannus Mäkelä Oy

– Odota nyt hetki, Martti hätäili ja ryhtyi tekemään kehittämäänsä yhteenvetoa havainnollistaen luetteloa sormillaan.

– Yksi, molemmat olivat taiteilijapiireistä. Kaksi, Molemmilla on yhteydet venäläisiin. Kolme, molemmat on tapettu veitsellä. Neljä, molemmista tekotavoista huoikui viha.”

Unto Katajamäki on tamperelainen kirjailija, joka on toiminut lukion rehtorina ja opetustoimenjohtajana. Hän on julkaissut parikymmentä historiallista romaania, jännitysromaaneja sekä tieto- ja oppikirjoja.

Tämä teos kuuluu jännityskirjojen genreen, kun viinaan menevä ja hämäräkauppoihin syyllistyvä galleristi joutuu kasvokkain veistä pitelevän murhaajan kanssa. Huonostihan siinä galleristille käy ja kohta on ylikonstaapeli Petri pihalla yhdessä Martti Pihan kanssa visainen ongelma ratkottavanaan.

Helpommaksi ei rikosvyyhteä tee se, että galleristi on myös sekaantunut hämäriin kauppoihin venäläisten kanssa ja murha voisi olla myös heidän tekemänsä, ellei peräti mafiamurha.

Kohta keitokseen tulee lisää jännitysmausteita, kun toinenkin henkilö murhataan samantapaisilla menetelmillä kuin galleristi.

Katajamäen rikosproosan nivoisin siihen kastiin, jossa käytetään jonkin verran stereotypioita. Kieli ja juonenkulku on teoksessa selkeää, jopa mukaansa tempaavaa. Kirjailijan kokemus tekstintekijänä tulee selvästi esille. Aina ei mennä ns. helpomman kautta, vaan juttuun tulee käänteitä ja vivahteita.

Hän oli nojannut kauhuissaan kirjoituspäytään. Hän ei ollut koskaan nähnyt näitä miehiä. Lyhyempi, kalansilmäinen oli tuijottanut häntä ilmeettömänä. Isän murhaaja, hänen mieleensä oli noussut. Hänen oli tehnyt mieli syyttää miehiä, ryhtyä kirkumaan, mutta jokin tilanteessa oli pidätellyt häntä.”

Kirja on selvästi keskitasoa parempi rikoskirja ja sopivaa lukemista niille, jotka haluavat lukiessaan ratkoa rikospähkinöitä yhdessä poliisimiesten kanssa.

Jouko Varonen

Vastaa