Göring vei psykiatria 100 – 0
Natsirikollinen paljastelee psykiatrille
Jack El-Hai: Göring ja psykiatri, Kohtalokkaat istunnot natsikollisen kanssa, Minerva Kustannus 2020
Nuori armeijan psykiatri Douglas M. Kelley sai vaikean, mutta haastavan tehtävän. Hänen piti arvioida natsirikollisten, mm. Herman Göringin henkinen kantti ja kelvollisuus osallistua oikeudenkäyntiin. No Kelley oivalsi heti, että kyseessä oli jopa historiallisesti merkittävä ja ainutlaatuinen tilaisuus.
Hän vilautteli kuvia mm. Göringille, tarkoituksenaan saada häneltä selostus mitä tämä kuvassa näki. Sehän on psykiatrien tuntema kikka, ja tapa ottaa selvää tutkitun mielenliikkeistä ja mahdollisesta henkisestä kunnosta. Göring ei kuitenkaan ” mennyt vanhaan”. Hän selosteli kuvia aivan kuin tavallinen ihminen. Kun kuvassa oli peltotöiden lomassa lepäilevä maalaismies, niin eikös hermanni sanonut, että näkyy maajussi pitävän siestaa rankan työn lomassa. Otappa semmoisesta selvää, mikä on miehen mielenterveyden laita.
Kelleyllä oli toinenkin tehtävä. Hänellä kun oli tutkittavanaan nippu pahiksista pahimpia, niin psykiatri päätti tehdä tutkimuksen, että mikä näitä hemmoja henkisesti yhdistää ja mikä on heidät johtanut hirmuisen pahuuden teille.
No, homma ja sen jälkipuinti nosti psykiatri Kelleylle kovan luokan psyykkiset paineet. Niinpä hän päätti tehdä henkilökohtaisen ratkaisun elämässään, eli selkeämmin sanottuna nappasi syanidit hetulaan Göringin tapaan.
Kirjahan on aivan mahtava paketti niille, joita kiinnostaa natsirikollisten elämän penkominen, noin syvällisemmässä mielessä. Psykiatri ressukka tietysti jossakin vaiheessa ystävystyi Göringin kanssa ja siitä se hänen helvettinsä alkoi.
Göringiin kuulemma vetosi ylellinen ja vauhdikas elämä, sankarin esittämisen tuoma jännitys, tunteikas ja kiivastahtinen elämänmatka ja hupsista keikkaa, psykiatri Kelleykin piti näistä samoista asioista. Kelleystä tuli Göringin kamu. Siispä kallonkutistajaparan kohtalo oli siltä osin paketoitu tavallisten ihmisten maailmassa.
Sen verran olen itsekin ollut hoiturin sijaisena b-mielisairaalassa opiskeluaikana, että tiedän, miten potilaat voivat lopulta hallita hoitureita elämäntarinoillaan ja synnyttää empaattisuuden tunteen. Pitihän ne opiskelijaressukan saada vuokrarahat kokoon talveksi.
No, lopettelen kirjan lukemista aamuviiden aikoihin, joka osaltaan kertonee, että teos on ainutlaatuinen analyysi ihmisen kietoutumisesta sairaaseen pahuuteen ja psykiatrin hurahtamisesta liian läheiseksi potilaansa kanssa.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen