Hullunrohkea Greta
Tyttö kuin huutomerkki
Gretan tarina, Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita, kirjoittanut: Valentina Camerini, Into Kustannus
Niin se vain on, että totuus on kuultava lasten suusta. Silloin keisarit juoksevat kelteisillään laittamaan jotain riepua ylleen ja valeräätälit saavat ansionsa mukaan, kukaties kaulakin katkaistaan.
No Greta teki merimatkan ja produsoi koululakon maailman ilmaston pelastamiseksi. Hyvä niin. Toki silmäätekevät, mukana myös eräs Donald Trump, vähän toppuuttelivat ja kehottelivat tyttöstä palaamaan koulun penkkiin. Mutta Greta vain jatkoi itsepintaisesti eikä hätkähtänyt yhtään vaikka hänelle jo povailtiin rauhan Nobelia.
Totuushan lienee, että tarvitaan joku coronan tyylinen näyttö ”yläkerran ukolta” ennenkuin hänen surkea luomuksensa, ihminen, oppii elämään suu säkkiä myöten.
Jotenkin tykkään Gretan habituksesta. Hän ei vaikuta ollenkaan ylpeältä tai sekopäiseltä, niinkuin jotkut väittävät. Katseleepa vain maailman johtajia ivallinen hymynkare suupielessä ja miettii uusia kujeita sillä aikaa kun silmäätekevät kieroilevat toisilleen ja laativat ”ikiliikkujia” jokaisesta, pienestäkin ongelmasta.
Mutta asiaan. Kirjantekijä tuumii:
”Gretalla ei ole yksinkertaista ratkaisua ongelmaan, hänen tehtävänsä on kiinnittää päättäjien huomio ilmastonmuutokseen, josta tutkijat puhuvat. Hän sanoo usein, etteivät nuoret voi päättää toimenpiteistä. ”…
Gretalla on kuulemma aspergerin oireyhtymä, joka tekee henkilöstä päättäväisen ja antaa hänelle hullunrohkean kyvyn omistautua asialleen. Isäkin tuli mukaan auttelemaan kansainväliseksi julkkikseksi tullutta tytärtään. Herrapiireissä alettiin ymmärtää moisen ilmiön merkitys esim. vaalityössä.
Kirja on kirjoitettu isolla fontilla ja se on ns. lukijaystävällinen. Niinpä nuortenkin on helppo sitä lueskella. Gretan merkitys on siinä, että hän seisoo kuin tatti silmäätekevien piirissä ja kerää nuorison sympatiat. Nuoriso kun on digannut kapinamieltä aina Astrid Lindgrenin peppipitkätossu-ilmiöstä lähtien.
Hyvä ja ajattelemaan paneva kirja vaikka Gretalla ei olisikaan tarjottavana ratkaisumalleja ilmastoasiaan. Niissä toimissa päädytään aina pattitilanteeseen, oli sitten kysymyksessä vaikka kotikissojen ruokahävikin rajaaminen. Greta on sentään suoran toiminnan tyttö. Hatunnosto hänelle.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen