Akutagawan tummaa proosaa
Mestarillisia novelleja
Ryunosuke Akutagawa: Hammasrattaat, suom. Markus Mäkinen, Aporia kustannus 2018
Ryunosuke Agutagawaa ( 1892 – 1927) on pidetty eräänä japanilaisen sanataiteen kulmakivistä. Hänen novellinsa herättävät usein ahdistusta lukijassa, mutta mukana on myös auvoisia onnenhetkiä. Kipeät, tummat tunnot ovat tietysti leimanneet hänen novellitaidettaan. Eräs asia, äidin mielisairaus, lienee ollut leimaa-antava myös kirjailijan kutsumukselle ja myöhemmille itsetuhoisille vaiheille.
Näissä novelleissa näkyy kirjailijan kyky yhdistellä japanilaista ja länsimaista kirjallisuuden perinnettä. Agutagawa oli heiveröinen lapsi, joka turvautui nuorena klassiseen kirjallisuuteen ja haaveili omasta kirjailijanurasta.
Itseäni ahdisti näiden novellien tumma sielunmaisema. Jotain pilkahduksia oli kuitenkin esim. venäläisestä kirjallisuudesta. Novellissa Nenä kirjailija tuntuu yhdistelevän tyylikeinoihinsa mm. mestari Gogolin sanataidetta.
” Naigu oli jo yli viidenkymmenen ja saavuttanut korkea-arvoisen hovimunkin aseman, mutta hän oli kärsinyt nenästään jatkuvasti aina kaukaisista noviisiajoistaan tähän päivään. … Ensinnäkin pitkä nenä oli epäkäytännöllinen. Naigu ei voinut edes syödä riisiä ilman apua. Jos hän yritti syödä omin avuin, nenän kärki ylsi osumaan ruokakipon riisiin. Siksi aina ruokailujen aikaan Naigu käski yhden temppelin munkkioppilaista istumaan pöytätarjottimensa toiselle puolelle kannattelemaan nenää laudanpätkällä, joka oli noin tuuman leveä ja kyynärän pitkä.”
Mestarihan Agutakawa on, ehkä suomalaiseenkin novellitaiteeseen verrattuna liian inhorealistinen, raskas ja tummaakin tummempi. Kirjailijan kohderyhmä lienee maassamme varsin kapea.
Japanin historiassa Akutagawan aika kirjailijana osui 10 – 20 – luvulle. Kirjailija tunsi epämääräistä levottomuutta omaa tulevaisuuttaan kohtaan. Näin oli asian laita monien muidenkin japanilaisten kohdalla. Japanin kirjallisuuteen Akutagawa on jättänyt lähtemättömän jäljen.
Jouko Varonen