Hermann Göring Nousu ja tuho, Minerva Kustannus 2020

Holokaustijeppe kelteisilllään

Hävittäjälentäjästä aatun jengiin

Heinrich Fraenkel/Roger Manvell: Hermann Göring, Nousu ja tuho, Minerva Kustannus 2020

Aihepiiriähän voi lähestyä kahdella tapaa, rankasti psykopaatin tuomiten tai analysoiden pahista ihmisenä, tuntevana ja jopa joskus ihan terveenoloisena ja sosiaalisesti taitavana verbaalimiehenä.

Niinpä esimerkiksi kävi psykiatrille, kun hänet laitettiin antamaan lausuntoa Göringin henkisesta kapasiteetista. Hermannihan kieputteli psykiatria 100 – 0 ja taisipa ihmissielun insinööri hupsahtaa ihan ihailijakaartiin. No myöhemmät vaiheet niin kallonkutistajalla kuin holokaustipomolla olivat semmoiset, että eipä niissä ole lapsille kerrottavaa. Loppu taisi olla vähemmän idyllin tyyppinen.

No, mitä minä nyt. Göring oli taitava manipuloija, ei kuitenkaan yhtä taitava kuin Aatu. Hän käytteli sujuvasti huumeita, kun oli siihen sairaalassa oppinut. Mahtavan taidekokoelman kerännyt mies oli myös taiteellinen. Yhteinen piirre itsensä Adolfin kanssa. Hitlerin kun oli valittava taiteenteko tai politiikka. Olen nähnyt hitlerin öljyväritöitä kuvina, eivätkä ne olleen mitään roiskaisuja. Joku olisi voinut nimittää jopa lupaaviksi. Mutta taideakatemiaan ei häntä hyväksytty ja loppu on todella murheellista historiaa.

Kirjan tekijät ovat paneutuneet huolella tehtäväänsä. Kaikki mahdollinen aineisto Göringistä on seulottu esille ja toisiaan sivuavat faktat punnittu. Joskus jopa tuntuu, että juukelista tehdään jopa sankaria. Mutta puntit kyllä pannaan tasapainoon ennemmin tai myöhemmin. Eikä se aatukaan tainnut aina ymmärtää kakkosmiestään, välitkin pääsivät kylmenemään.

Kirja on asiallinen ja uutta tietoa tarjoava teos. Historiafiikeille lienee oikein makupala. Itse joskus väsähdin, mutta uusia tieto aina virkistää. Ei Göring saanut minua manipuloitua haudan takaa niinkuin kirjan tekijöille joskus häivähdyksen verran käy.

Nappasi sitten myrkyt naamaan niinkuin aatukin ja sitäpä perintöä maailma ei lakkaa kipuilemasta koskaan.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen