Hyvyyttä on

Kaunis kirja välittämisestä

Jouko Ikolan proosarunoa

Jouko Ikola; Hyvyyttä on, Kirjapaja 2016

Ikola kirjoittaa arjen sankareista: omaishoitajista, pyhäkoulunopettajista, papeista, keittäjistä, perheenäideistä, isistä, yhteisvastuukerääjistä, isoäideistä, kerhovaareista,  kirkkomummoista, poliiseista, kanttoreista, rippikoululaisista, retriiteistä, anopeista, jne…

Kirja on kaunis, proosarunoa tai runollista proosaa. Tärkeintä on, että kirjoittaja on löytänyt teksteihinsä arjen sankareita, niitä, joilla on lämmin katse, parantava kosketus, aikaa läheisille, halua osallistua vaikka kaikkein kurjimpien todellisuuteen.

Kahvipannu porisee, pulla purjehtii pöytään. Pelargonioiden edessä hän huoma kymmenen vuotta sitten Pariisista lähettämänsä haalistuneen kortin. Vanhuksen kömpelöt kysymykset hyväilevät häntä oudosti ja lapsekkaasti. Itkettääkö häntä? Ei kai, ei nyt sentään.”…

Yksinäisiä ja apua tarvitsevia on paljon. Joku omistaa elämänsä vanhusten ja sairaiden auttamiseen. Jollekin ovat tärkeitä naapurimaassa kurjuudessa elävät lapset. Toinen huomaa, että elämän merkitys on siinä, miten me voimme tuottaa iloa, olla läsnä, auttaa vaikka muutamalla sanalla. Moni vanhus olisi valmis vaikka maksamaan muutamasta ystävällisestä sanasta. Tunnin tai puolikkaan rupattelu hoitajan kanssa kahvikupposen ääressä

olisi jo juhlaa. Mutta yhteiskunta on raaka. Hoitajia kehotetaan katsomaan kellosta vanhuksen tai sairaan kanssa kuluva aika. Sitten voitaisiin taas lomauttaa yksi työntekijä.

Ikolan kirja on puheenvuoro ihmisrakkauden puolesta. Ikola on tehnyt elämäntyönsä pappina ja valottaa monissa tarinoissa myös oman työnsä hyviä ja puhuttevia tilanteita. Lukiessa muistuvat mieleen munkki Savvan sanat, kun teimme lähtöä Valamosta.Mihin ihmisillä on kiire. Minä teen mansikkahilloa, rukoilen ja olen onnellinen.”

Jouko Varonen

Vastaa