Tuli ihan sipaistua toisen naista
Maaseudulla ne salaisuudet muhivat
Jane Harper: Kadonnut mies, Tammi Kustannus 2021
Nehän ovat semmoisia muutaman tuhannen sarvipään tiloja tuolla aussien helteissä. No johan niissä semmoisissa paikoissa riittää salaisuuksiakin pengottaviksi, varsinkin kun alkaa jo löytyä ruumiitakin.
Ihan tuli kriitikolle mieleen tuo oma lapsuus susirajan maalaiskylässä, jossa juttua riitti kahvikupposten äärellä ja väliin heiluttiin iltamissa, pienessä vihneessä, jopa puukkojen kanssa. Eipä siis ihme, että Cameronilla on nuoruuden muistoja naisesta, jota tuli kohdeltua kaltoin silloin parikymppisenä, tai mitä lienee tullut tehtyä. Tyttö kuitenkin kävi poliisin luona asian tiimoilta. Eikä tytön poikaystävällä oletettavasti mieli mettä keittänyt.
No samainen mies sitten löydetään kuolleena ja ihan hyvin on murha lavastettu itsariksi, ellei asialla ole ollut sitten harvinaisen taitava teloittaja. Mutta kuten loppukoonnissa selviää, niin, ei aikaakaan kun voi hyvänen aika, että tuoko se olikin se raakalainen.
No juonteita on kirjassa moniakin. Saman veljessarjan toinen poika saa myös kylän vihat päälleen ja sitähän joutuu kantamaan koko ikänsä, kun ihmiset kostavat sulkemalla tämän erakoksi.
Mutta kukapa sitä olisi viimeiseksi uskonutkaan, että…
Jätänpä kirjan juonirakenteiden lörpöttelyn sikseen. Totean vain, että maaseutu on joskus rankka paikka elellä, kun siellä tapaa semmoista salaisuushakuista ja vainoharhaista väkeä ja tuntuu että jokaisella on synkkiä asioita kannettavinaan.
Hyvän kirjan tämä bestselleristi on pukannut ja kohderyhmää riittää ympäri maailmaa. Tietysti laadun tae on se, että lukija samaistuu tämmöiseen ja juoksee päivän pari lenkilläkin pää vinossa murheineen kuin jalkavaivainen kalkkuna. Kunnes sitten oma vaimo-kulta sanoo, että elä sie ota kaikkia asioita ajateltavaksi kulti. Sulla on liian pieni pää semmoiseen.
Mutta sanon vain, että maaseutu, olipa vaikka aussien, on todella herkullinen ympäristö pistää sukusalaisuuksilla ladattu dekkari plaaniin. Mehevä ja maltillisesti etenevä dekkari on kysymyksessä ja täytyy sanoa samalla tapaa kuin Agatha-täti närkästyneenä hänen kirjojaan pitkäveteisiksi maininneelle Hannu Tarmiolle, että: – Eivätkös niissä loput olekin aika kivoja.
Kiitosta kiitosta. Kyllä oli aamutuimaan stimulaatiota vaikka ajatella oman sukunsa asioita.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen