Juha Laitalainen, Kuvaajien kuvia, valokuvapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Nakukuvista Lapin kairoille

Hyvää valon käyttöä ja taiteellista silmää

Juha Laitalainen: Kuvaajien kuvia, valokuvaajapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Tytöt appelsiineineen, tumman pojan tumma hymy, pääkallotutkielma, huopatossut, pappatunturimies maalta, tatuointeja ja veriroiskeita, pororaito tunturissa, jätkä kahvitauolla, levitettyjen hiusten taidetta, tunnelma poikamiesten boksista, nakukuva hurmion hetkestä, nuori jalislupaus Afrikasta, koira puhaltaa poliisiratsiassa, herkkä uintikuva, jne…

Ihan oli kiva katsella näitä kuvaajataiturien lempikuvia omasta tuotannostaan. Iloa olisin kaivannut enemmän naamakuviin, koska jokaisesta kuvaajasta on mukana myös potretti. Niihinkin olisi tarvittu mielikuvitusta. Näyttivät räpsäistyiltä melkoisessa kiireessä. Vanhan kuvaajien neuvon muistan:

– Tee pari päivää heinätöitä tai savottaa yhdessä kuvattavien kanssa, niin saat todella kivoja kuvia, joissa on syvyyttä ja iloa.

Nyt mennään yleensä suomalaisen perusilmeen ja kolkkouden kautta, siis naama kuin muikkuvasusta katsojalla ja paljon tummasävyjä.

Katselin kirjan useaan kertaan. Kirjan toimittajakin tuumii, että usein kuvaajan lempikuva on aika vaatimaton verrattuna muuhun tuotantoon. Silti on aina upeaa katsella tosi hyvien kuvaajien taidokasta valonkäyttöä, eläytymistä, teknistä osaamista ja taiteellista silmää sisältäviä otoksia.

Jos kirjasta etsii huippuja, niin ehdottomasti mm. keski-ikäinen pariskunta tuulessa kesäisessä kaislikossa, afrikkalaispoika peippailemassa jalkapallon kanssa ja haaveilemassa leveämmästä leivästä, sumuinen metsä hirvineen, miljöökuva miehistä päivälevolla pötköllään lattiamatolla, jne…

Innostun aina tosi gurujen valokuvista. Itse olen myös harrastanut valokuvausta kymmenvuotiaasta, silloin saksalaisella Browniella, toiminut yliopiston kamerakerhon puheenjohtajana, maakuntalehden luontotoimittajana, jne…

Tykkäsin. Enemmän olisin toivonut iloa kuviin. Lieneekö niin, että tosi valokuvataide on haudanvakavaa. Hymynvirne kuvattavan kasvoilla on minulle tärkeä ja kertoo positiivisesta suhtautumisesta elämään. Siihen vaaditaan taitoa ja henkisiä voimavaroja kuvaajalta. Pieni small talk auttaa usein.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen