Kai Kortelainen & Jippu: Kun perhonen lakkaa hengittämästä, WSOY Kustannus 2022

Rajatilatapaus” vai hiomaton timantti

Jipulle sitä on tapahtunut kaikenlaista

Kai Kortelainen&Jippu: Jippu, Kun perhonen lakkaa hengittämästä, WSOY 2022

Heitä on keskuudessamme. Niitä jotka ehtivät jo nuorella iällään kokea enemmän kuin tusinan särmäistä elämäntarinaa. Jippu on arvostettujen taiteilijoiden lapsi ja huomasi piankin, että pliisujen lastenlaulujen kuuntelu on joutavaa. Piti luoda omia sävelkulkuja ja sanoituksia. Niistä hän koki onnenhetkiä. Ne olivat hänen ominta itseään.

Kirjahan on todella särmäinen eikä päästä lukijaa helpolla. Siinähän se tyttö elelee elämäänsä jota ohjailevat levottomat kokemukset ja – geenit. Kotielämästäkin hänellä on vaikeita muistoja, siis siltä ajalta kun hän oli lapsi. Lienee Jippu kuitenkin ollut ehta sopeutumaton Jippu jo syntyessään. Vauvan silmissä oli kuulemma ollut jo semmoinen maailmoitasyleilevä palo.

Mutta sanovat, että niistä, joilla on vaikeat elämänvaiheet, tulee usein kovia taiteilijoita, kirjailijoita, runoilijoita, esiintyjiä, jne…

Kas kun kansa huomaa esiintyjästä heti aitouden ja Jippu on antanut esityksissään aina ominta itseään. Hoitoonhan ne semmoiset persoonat helposti laitetaan, pois ”kuin myös” – ihmisten parista, joilla ei ole keskustelussakaan muuta annettavaa kuin fraaseja ja itsestäänselvyyksiä.

…”Saavuttuani osastolle olin loukkaantunut Mervi Mattilan verratessa tilaani Ihmemaan Liisaan. Minun oli vaikea ymmärtää, miksi lääkäri oletti minun olevan sekaisin, mutta Ihmemaa oli kuulostanut korviini hyvältä”…

Vahvaa kerrontaa syvästi tuntevasta ihmisestä. Jippu on ollut niitä taiteilijoita jotka tuntevat ”liian syvästi” ja sortuvat sitten myös käyttelemään jotain loiventavaa oman mielenmaiseman pirstaloituessa.

Pidin kirjasta. Eipä ole tavanomaisen elämänkerran maneereita paljonkaan. Sen verran on itsellänikin kokemusta elämän kääntöpuolesta, että allekirjoitan tämän rehellisen kirjan tarjoaman annin ihan empiirisellä kokemuksella

Tsemppiä Jippu.

Sielun vammat seuraavat mukana.

Koita selviytyä. Jos pääset niistä eroon, kukaan ei pysty enää sinua haavoittamaan. Sinusta tulee supervahva. Niin siinä minulle kävi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen