Elämäntaidon timantteja
Kävellen näkee enemmän
Erling Kagge: Kaikki paitsi käveleminen on turhaa, Art House Kustannus
Kun lähtee kävellen matkaan, niin näkee ja tapaa monenmoista. Auton ikkunasta huomaa vain vilauksen, mutta jos jalkautuu, niin jopa avautuu yksityiskohtien kirjo, tapaa ihmisiä, joiden kanssa sukeutuu vaikka syvällisiä keskusteluja. Kun vielä nappaa kameran tai nykykännykän mukaansa voi tallentaa luonnon rikkautta, nähdä jopa makromaailmoita.
Kirja on otsikoitu kävelyn monimuotoiselle rikastuttavalle merkitykselle. Tottahan on, että meidän nykyihmisten pitäisi hidastaa tahtia, löytää toiset ihmiset ja luonto, antaa kokemusten määrän tulla tajuntaamme. Asia on huomioitu nykyisin. Autoilijatkin otettu mukaan etsimään ympäristöä ja pysähtymään kesken ajelun, vaikkapa taideteillä, joissa on kymmeniä kohteita lähes päiväksi.
Mutta asiaan. Kirjan kirjoittaja tuntuu ymmärtävän ihmisen tärkeimmät viisaudet. Pitää kulkea hitaasti. Antaa luonnon ja muiden ihmisten vaikuttaa positiivisesti todellisuuteensa:
…” puiden parissa vietetty aika voi vahvistaa immuunijärjestelmää, parantaa ruoansulatusta, laskea kolesterolitasoa ja näin toimia ennaltaehkäisevänä lääkityksenä… Japaniin on perustettu ns. terapiapolkuja ja lisää on suunnitteilla”…
Jo sanoittajamestarimme Junnu Vainio keksi kävelemisen idean ja heittäytymisen luontoon ilman sitoutoumuksia mihinkään. Hän lauloi: ” Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa, ei estä kukaan kun matkaa teen. Vain suvituulen minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan mut uudelleen.”…
Tämä kirja kertoo mm. Henry Thoreaun, tuumineen, että hän ei voi elää, ylläpitää terveyttään ja hyvinvointiaan, ellei vietä luonnossa kuljeskellen vähintään neljä tuntia päivässä, joskus enemmänkin.
Ihan namipala on tämä teos nykyihmiselle, joka mennä hoseltaa paikasta toiseen eikä ymmärrä pysähtyä, palaa loppuun työpaineissa, on kireä ja äkäinen muita ihmisiä kohtaan. Sitten vain eräänä päivänä tulee stoppi jo nuorella iällä, kunto pettää, niin henkinen kuin fyysinen. Elämä opettaa kantapään kautta.
Rauhoittavaa luettavaa ja viisasta.
Kertakaikkiaan
Jouko Varonen
SARV:n jäsen