Kale, Rautakansleri, Otava 2020

Kalen sana oli laki

Tuhti annos urheiluikonin elämää

Jari Korkki & Kalervo Kummola, Kale, Rautakansleri, Otava 2020

Kale oli syvästi uskonnollisen perheen lapsi. Tausta näkyy melkoisena herkkyytenä, vaikka ei kivikasvosta helposti uskoisi. Kyyneliäkään hän ei pelkää näyttää, jos aihe on sydämeenkäypä.

Sattui niinkin, että Raimo Summasen erotusjupakka, tuli Kalelle samaan aikaan kuin tieto hänen isänsä vakavasta sairastumisesta. Siltä ajalta rautakansleriksi nimetty Kummola ei juurikaan muista. Hän eli kuin sumussa ja paineet olivat suuret. Summasesta kun kaikki eivät tykänneet. Hänen valmentajatyylinsä oli samantapainen kuin teatterinjohtaja Jouko Turkalla alaisiinsa.

Kun kirjaa varten pyydettiin kommentoijia. Summanen, jota Kale kannatti viimeiseen asti, kieltäytyi kohteliaasti esittämästä omia mielipiteitään. Tuulisia olivat paikat leijonien ja SM-liigan päävalmentajina.

Tuulinen oli myös Kalen paikka. Yleensä hän päätyi kuitenkin huippujohtajaksi, ryhtyi mihin hyvänsä. Karaokeenkin hän on puuttunut, ja muistaakseni toi sen Suomeen kuppilakansan huvitukseksi.

Kirjan tekijällä oli tiettyjä vaikeuksia näin monisyisen miehen elämäntaipaleen kirjaamisessa. Aina pulpahti esiin uusi juonne, joka olisi ilman muuta vaatinut kirjaamista. Helevata, ymmärrän, että Kalen valitsema kirjoittaja on voinut olla melkoisissa vaikeuksissa. Kirja kyllä joskus saa lukijan huokailemaan tuskastuneena. Tuommoista v..un juonitteluako se urheilu ja varsinkin jääkkon kulissien takana. Siinä kurimuksessa on tarvittu Kummolaa, joka seisoo paikallaan kuin tatti vaikka vastaan tulisi itse ukkopiru.

Kummolassa on paljon ex presidenttiämme UKK:ta. Ei hänelle tunarit pääse hyppimään nenälle. Saattaa tulla juipille kalossin kuva ahteriin. Ihmiset tarvitsevat jämäkkyyttä. Jotakin, johon voi luottaa.

Hyvä kirja, vaikka joskus hatuttivat nuo huippu-urheilun kulissientakaiset. Lähen tästä tekemään parin tunnin lenkin aamuhämärissä. Kalelle toivotan tsemppiä.

Esimerkillinen suomalainen, ei mikään tuuliviiri.

Niin se vain on.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen