Karhujen kanssa
Elämäntarinan aineksia karhukirjassa
Ohtonen tuntee karhut
Kimmo Ohtonen: Karhu, voimaeläin, Docendo 2016
Kimmo Ohtonen tunnetaan toimittajantyöstään radiossa ja miehenä, joka teki norppauinnin, eli ui Suomen suurimman järven päästä päähän.
Tämä kirja alkaa viiltävästä lapsuuskokemuksesta, kun poika pakeni isää metsän sisään ja tapasi karhun lähietäisyydeltä. Ohtonen ei luota pelkästään karhukuviin, jotka tietysti on otettu turvallisesta piilokojusta. Kirjailija-valokuvaaja miettii tuntemuksiaan kun näkee karhuja ja niiden kommunikointia.
Joskus tulee hetki, että joutuu silmätysten karhun kanssa. Onko karhu pelottava metsän peto vai heijastus kuvaajan omasta elämästä.
Muistuu mieleen oma kohtaamiseni karhun kanssa vapaassa luonnossa ilman piilokojuja. Karhu tuli suoraan kohti pitkin peltoaukeaa. Olin matkassa autolla ja pysäytin auton. Otus örisi ja juoksi auton keulan ediste läheiseen järveen uimasilleen. Hetki oli niin ainutkertainen, että en tajunnut ottaa esille auton takapenkillä olevaa kameraa. Toki sitten kuvasin mullikossa juosseen karhun jäljet ja kävin varoittamassa läheisen maalaistalon väkeä lähistöllä liikkuvasta pedosta.
Ohtosen kuvat ovat tummasävyisiä, johtuen oletettavasti siitä, että karhut tulevat niille varatulle haaskalle usein aamuvarhain tai iltamyöhään. Pimeän sävyt toki antavat kuville syvyyttä ja vaikuttavuutta. Joskus olen kuullut väitteitä, että luontokuvaajat ”kesyttävät” karhuja liikaakin ja nämä alkavat liikuskella tämän vuoksi pihapiireissä.
Ei ole aivan tavallista yhdistää luontokuvakirjaa elämäntarinaan, joka on tulvillaan kipeitä muistoja. Tällainen kirja tarjoaa toisaalta jotain enemmän kuin karhukuvaajien matkan korven kätköissä oleville piilokojuille. Mukana on tunnetta ja taikaa, elämän kipeyttäkin.
” …Minunkin olisi jo aika mennä kotiin. Itärajalla pitkitän vierailuani aina viimeiseen asti. Vaikeinta on sanoa jäähyväiset, kun ei tiedä miten sen tekisi – millä sanoilla voisi kertoa, mitä oikeasti ajattelee.”
Jouko Varonen
