Kekkonen urheilumiehenä

Kekkosen urheilusaavutukset

Känä ” oli Suomen paras

Kalle Virtapohja: Kekkonen urheilumiehenä, Kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi, Docendo 2018

Kekkonen oli urheilussa monen lajin taitaja, mm. vauhdittomien lajien ja korkeushypyn, hiihdosta puhumattakaan. Perässähiihtäjien letka jäi usein jälkeen ladulla ja saavutti Urkin vasta nuotiolla jossa hän oli nauttimassa kuumaa juomista ja välipalaa.

Kalle Virtapohja on tehnyt muistaakseni kirjan myös Paavo Nurmesta ja tietysti siitä on kertynyt aineistoa tähänkin kirjaan. Kekkonen yhdisti urheilun ja politiikan ja ilman urheilua hänestä olisi tuskin tullut presidenttiäkään, etenkin kun oli ”kutosen poika” ja levoton koulutunneilla. Onneksi opettajat huomasivat levottomuudessa piilevän nerouden ja kohtelivat ”Känää” hellävaraisesti.

Eräs ”Urkin” saavutuksista urheilun saralla oli myöntää Työväen Urheiluliitolle tasavertainen asema SVUL:n kanssa. Tämä tietysti yhdisti urheilun sitein kahta kansanosaa, joilla oli muistissa verinen kansalaissota. Niinpä oli mahdollista, että punamultahallituksesta saatiin tosi pitkäaikainen Kekkosen presidenttikaudella.

Kirja on hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Toisaalta se yhdistää urheilun ja politiikan. No niinhän se Urkkikin teki. Urheiluun kun liittyivät vielä metsästys ja kalastus, jotka olivat valtiovierailulla takuuvarma ohjelmanumero. Urheilun avulla Kekkosesta tuli varsinkin maalaisväestön suosikki ja tosi energinen myös henkiseltä ja fyysiseltä kantiltaan.

Juhani Suomi jätti mammuttimaisista Kekkos-kirjoistaan urheilun kokonaan pois. Onneksi Uinon kirjassa ”Rillit pois ja riman yli” annettiin paljon omakohtaista tietoa Urhon harrastuksista myös urheilun saralla. Myös muut Kekkoselle läheiset ovat aukaisseet sanaisen arkkunsa tästä ”vaarattomasta” aihepiiristä. Vanhoilla päivillään Urkki antoi nauhoitettuja haastatteluja mm. Maarit Tyrkölle, ”luottotoimittajalleen”. Niitäkin Virtapohja nyt hyödyntää.

Hyvä kirja. Liian paljon manan majoille siirtynyttä pressaa on tölvitty poliitikkojen ja naisten tekemissä kirjoissa. Tällainen kirja antaa ansaittua arvostusta todelliselle valtiomiehelle, joka nimitti nousukaspoliitikkoja ”saatanan tunareiksi”.

Jouko Varonen