Kevyt liha

Naisena olemisen ihanuus ja kurjuus

Saara ja Jarno

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha, Like-kustannus

Saara tapaa Jarnonsa melkein kirjan alkulehdillä. Mutta kahden eronneen tilanteessa on muuttujia yllin kyllin. Niinpä Jarnon tie johtaa ex vaimon sänkyyn ja lopulta vaikka mihin sänkyyn, niin että Saara joutuu käymään jopa sukupuolitautitesteissä.

Kirja on analyyttinen. Ala-Harja on taitava kirjoittaja ja osallistuu tässäkin kirjassaan sekä yksinhuoltajamiesten että -naisten kurimukseen. Saara on töissä teatterissa ja työstää Jussi Parviaisen nähtelmää. YT-neuvottelut kummittelevat Saaran mielessä ja kun uusi rakkaussuhdekin näyttää kariutuvan, on tietysti aika koota niin henkisiä- kuin fyysisiä voimavaroja.

Lueksin kirjaa tapani mukaan uimarannalla ja sellainen miljöö on omiaan tekemään lukukokemuksesta pinnallisen. Tietysti tässä kirjassa tullaan naisen rooliin, joka on kompleksinen. Miehet kun yleensä ovat vahvoilla ja naisen tehtävä on hoitaa lapsia ja kotia, sekä alistua.

Sitten tulee eteen totuuden hetki:

– Olit siellä yötä.

– Olin.

– Ja te panitte.

– Kyllä me rakasteltiin. Joo.

Mutta Jarnolla, kuten myös Saaralla, on ollut riittävästi muuttujia elämässään, eikä Jarnon uusi suhde exän kanssa ole myöskään kovin lujalla pohjalla.

Mieslukija voi vain huokaista ja tuumia, että Ala-Harja on feministi, joka analysoi ehkä liikaakin. Kirjailijalla on meriittejä ja hänen tekstinsä on voimakasta. Kun siirsin kirjan rantakassiin ja vaimo kysyi, että mitä siinä kirjassa tapahtui, tuumin:

– Se oli semmonen yksinhuoltajien tarina, tietäähän nämä. Kyllä tuo Ala-Harja pyörii naisprosaistiemme kärkiporukoissa.

Jouko Varonen

 

Vastaa