Kiinteistön hoito

Kiinteistön hoito

Lipunnostosta nurmikon leikkuuseen

Seikkaperäinen opas kiinteistönhoidosta

Kiinteistönhoidon käsikirja, Kiinteistöalan kustannus Oy 2016

Kiinteistönhoidon käsikirja kuuluu oppikirjamateriaaleihin. Kyseessä on jo 10 uudistettu painos, jonka kirjoittajakaarti on mittava. Johdannosta vastaa Annika Jaatinen. Kiinteistönhoitajan työsuhdeasioihin perehdyttää Keijo Kaivanto.

Kiinteistön yleishoidosta ja valvonnasta kertoo Ari Kortelampi, joka puuttuu myös palveluiden tuottamiseen. Sähkön käytöstä esitelmöi Tatu Käpymäki. LVI- asioista vastaa edellisen lisäksi Harri Fränti. Kiinteistön turvallisuuteen ja toimintakuntoon perehdyttää Karim Peltonen. Jorma Suomäki kirjoittaa kiinteistöautomaatiosta, ja korjaustöistä Jari Hännikäinen.

Ulkoalueiden hoidosta kertovat Sami Vepsäläinen ja Outi Tuomivaara. Leena Väyrysen osa-alue on siivous.

Tavallinen rivitaloasuja, kuten itse olen, ei todellakaan ymmärrä kaikkea kiinteistön hoitoon liittyvää. Sen jokainen tietää, että jääkelillä on oltava hiekkaa saatavilla ja mieluummin myös levitettynä kulkuväylille. Kesäisin on huolehdittava nurmikoiden kunnosta ja kun lunta tulee runsaasti on aihetta kutsua traktorimies hommiin. Myös remontit, joista aina tulee päänvaivaa yhtiökokouksissa, ovat tärkeitä. Joskus pienen remontin avulla estetään suuremmat vauriot. Oman rivitaloyhtiöni viimeisin hankinta oli lumiesteiden asennus katoille. Siinä otettiin huomioon myös turvallisuustekijät, jotka ovat tärkeitä kiinteistönhoidossa.

Tämä kirja antaa kattavat perustiedot kiinteistönhoitajan päivittäisistä työtehtävistä sekä kiinteistön järjestelmistä ja laitteista. Se vastaa Kiinteistöpalvelujen ammattitutkinnon ja perustutkinnon oppimäärää. Myös Kiinteistöpalvelujen erikoisammattitutkintoon siitä löytyy perustietoja.

Kirja kuuluu tietokirjoihin ja on varsin teoreettinen kokonaisuus. Kiinteistön huoltoon liittyvät kertomukset ja anekdootit, joita on varmaan paljon, löytyvät toivottavasti joskus toisentyyppisistä teoksista.

Jouko Varonen

Kiinteistöalan kustannuksen verkkokauppa www.kiinkust.fi toimittaa mieluusti lisätietoa näistä aihepiireistä.

Vastaa