Välillä olen ollut vähän hukassa
Aikuisminä kirjoittaa nuoruusminälle
Anneli Juutilainen: Kirjeitä nuorelle itselleni, Docendo Kustannus 2019
– Vieläkin tuntuu, etten osaa arvostaa itseäni…
– En kokenut olevani yhtä nätti kuin toiset tytöt…
– Olen monella tavalla se sama jätkä kuin nuorenakin…
– Jouduin luopumaan monesta asiasta uimiseni vuoksi…
– Epävarmuuden hälvenemiseen auttaa vain aika…
Onpa melkoinen kavalkadi kirjeitä melkoisilta julkkiksilta.
On Marco Bjurströmiä, Heikki Silvennoista, Alexander Stubbia, Arttu Wiskaria, Krista Kososta, Anja Snellmania, jne…
Kirjoittajien taitoskaala on myös aika suuri. Jotkut tilittävät ja spekuloivat, jotkut pistävät sordiinon päälle niin kuin siisteissä elämänkerroissa usein tehdään, jotkut kuuluvat Suomen suosituimpiin kirjailijoihin ja jälki, sekä analyysi, on sen näköistä:
” …Lempinimeni lapsena oli Patentti. Keksin kaikenlaisia niksejä ja jippoja ja uusia leikkejä koko ajan. Myös kirjojen ja taiteen maailma tuli jo nuorena merkitykselliseksi. Harrastin klassista balettia, piirsin ja olin hyvä urheilemaan. Juoksin kilpaa ja luistelin. Haaveilin omasta saaresta.” …
( Anja Snellman, kirjailija)
Pidin teoksesta. Ihan tulivat mieleen omat nuoruusvuodet, joissa ei ollut paljon kehumista. Snellmanin tavoin kuuluin siihen ikäluokkaan, joiden isät palasivat rintamalta enemmän tai vähemmän kremppoja mukanaan. Pää oli sekaisin kuin seinäkello, lähes jokaisella. Nuoruudessa piti vain selvitä, halailla puita ja itkeä, painaa pää sateella lehmän märkää kylkeä vasten ja itkeä, itkeä myös silloin, kun lopulta isä oli saattelemassa 16 – vuotiasta maailmallelähtijää liniautoon.
Kirja on todella tärkeä ja hyvä teos. Maailmalla on tämäntyylinen genre valloittanut alaa ja nyt siis koto-Suomessakin. Tietysti olisi joskus odottanut vähän heittäytymistä ja särmää, mutta kiva analyysi paikkaa niidenkin puutteen.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
