Se on kevät Kiteen Eläinpuistossa
Kalle ja Olga isäntinä safarilla
Tulinpahan melkoisessa sumussa Lappeenrannasta. Onneksi Kiteen Eläinpuistossa aurinko alkoi pian paistella niin taivaalta kuin rinnassa.
Syynä moiseen kevätmieleen olivat tietysti upean henkilökunnan lisäksi karvaturrit, jotka olivat saaneet perhettäkin, kuten pikku ”hiirut” joita taivastelin kameran takaa pieneläintalossa.
Oli toki paljon muutakin, kuten joku biisonilta vaikuttava tapaus, jonka nimesin ”jöröksi”. Oli tuttavallinen metsäsika, jota kutsuin nimellä ”röhnö”. Possukka tietysti suutahti, kun minulla ei ollut tuliaisia suupalan muodossa ja ravisteli kärsällään aitaa melkoisen dominoivasti.
Sitten tulin todella ylvään ilmestyksen luo. Enpä muistanut nimeä hänellekään, mutta kauankos nimeä loihtii mielikuvien ja näkemänsä perusteella. Siis ”karvahirvi”. Taisi olla hyvinkin harvinainen tapaus, vähän poroa, hirveä ja peuraa. Kertakaikkiaan melkoinen komistus.
Jostakin syystä sekoilin poluilla ja kertasin niitä. Aina oli kuitenkin uusia kuvakulmia, kuten ”rinkelisarvisista”. Niistä täytyi räpätä oikein rintakuva, kun pääsin hollille. Pitivät kuvaajaa pilkkanaan. Asettuivat potrettiin ja kun painoin laukaisinta, kipittivät jo kaukana. Heillä kun riittää lääniä, mikä on kiistaton etu tässä Suomen neljänneksi suurimmassa eläintarhassa.
Karhu ”metsäomppu” loikoili tällä kertaa kolossaan, mutta luonnonkuvaajana tiedän, että kunkulle on annettava intimiteettisuoja. Mitäs muuta kuin polulle. Oli ”villapossu”, ”fasu” – fasaanit, ”kork kork” – korppi, ja ”pääsiäispupuliinit”, muista eläinystävistä puhumattakaan.
Ystävällinen mestarikuvaaja Pavel (kuva) oli korjaamassa aitaa ja johdatteli minut ravintolapolulle. No tietysti selattiin Pavelin kanssa taiturimaiset otokset hänen kännykältään ja tarjosin kahvit kaveruuden merkeissä. Kirkastakin otettiin, mutta se oli kyllä lähdevettä.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
