Aarteen vartija ja muita juttuja
Barks on taituri
Walt Disney: Koralliluolan kummitus, Carl Barksin parhaat sarjat, Samoma Media Finland 2017
Aku on veljenpoikineen alkanut tosi hommat. Hän kokoaa laivallaan meriruohoa ja saa siitä elantonsa. Mutta meriruoho on loppumassa ja vaikka sen hinta kohoaa koko ajan on palkoille pääsy vaikeaa. Olisi etsittävä semmoinen paikka josta saisi kunnon lastin, tai sellainen paikka on, mutta sinne pääsy on vaikeaa. Riutat ympäröivät paikkaa, mutta mikäpä haaste olisi Akulle liian suuri. Ei muuta kuin matkaan.
Mutta on se päivä, jolloin kaupungista katoaa aina yksi lapsi kerran viidessäkymmenessä vuodessa. Sitä ei Aku kuitenkaan pelkää, vaan suunnistaa riutalle. Aalto heittääkin laivan kiville ja sopivan matkan päähän meriruohoista. Lisäksi paljastuu laivan hylky, joka tulee esille laskuveden aikaan. Mitäpäs muuta kuin tutkimaan hylkyä. Ja tietysti hylyssä asustaa se haarniskapukuinen mies, joka päättää ryöstää Hupun.
Barksin mestarilliseksi mainittu juttu Koralliluolan kummitus, on mielikuvitusta stimuloiva tarina. Onnellisestihan se päättyy, sillä Aku ei jätä helposti veljenpoikaansa pulaan.
Carl Barks ( 1901 – 2000) on Aku Ankka – lehden rakastetuimpia ja tuotteliaimpia taiteilijoita. Koko ankkauniversumi tosiasiassa lepää hänen tuhansia sivuja sisältävän tuotantonsa varassa.
Useimmat tutuiksi tulleet hahmot ovat lähteneet hänen kynästään ja mielikuvituksestaan. Tätä kirjaa lueskelin kokonaisen lauantaipäivän ja mieleen tulivat 60 – luvun ajat, kun sain kaupungissa opiskelevalta veljeltäni joka viikonloppu uuden Aku Ankka – lehden. Se oli todellinen aarre pienelle maalaispojalle. Lienee stimuloinut mielikuvitukseni niin kovaan liitoon, että lastenkirjatuotantoni kasvoi nuorena miehenä 24:ään kirjaan.
Koralliluolan kummitus-kooste on todellinen lahja ankkaperheen ystäville.
Jouko Varonen