Korkea-Ahon markkinat
Oli tullut se aika syyskesästä, että piti suunnistaa Korkea-Ahon syysmarkkinoille Lappeenrantaan. Matka Lappeenrannasta ei ollut kovin pitkä ja perillä sain kuulla, että Vennon bussi ajaa nonstoppina läheiseltä Ylämaan tieltä, tien varteen pysäköineitä markkinavieraita tapahtumapaikalle ja sieltä takaisin tien varteen.
Mikäpä siinä oli körötellessä bussikyydissä ja vielä kaiken lisäksi ilmaiseksi. Markkina-alueella huomio kiinnittyi aluksi alueen laidalla oleviin vanhoihin moottoripyöriin ja skoottereihin. Läheltä kantautui myös hanurin soitto. Seniorisoittajien lisäksi oli paikalla myös nuoren polven soittaja, jolle tietysti iloisesta soitosta kilautin kaksieurosen kuppiin. Pojalla oli mukana oma äiti tukijoukkona. Tuli vain mieleen, että Lappeenrannan seudulla on hanurinsoitossa vankat perinteet ja nuoretkin ovat innostuneet soittopelistä aina valtakunnalliseen menestykseen saakka.
Raimo Kapiainen myi kauniita spektroliittikoruja, joita ei saa kaupoista, koska ne ovat miehen omaa designiä. Piti ihan ostaa rintarossi kotiin viemisiksi.
Viipurinrinkelien myyjällä kävi kauppa ja hän kertoi opiskelevansa ammattikoulussa tietotekniikkalinjalla.
Hämäläisen tilan tuotteita oli myytävänä ja nuori isäntä oli joutunut muurinpohjalettuja paistamaan. Hämäläisen tilalla on myös eläimiä, joista oli näyttelypaikalla edustava otos. Lapset saivat tutustua poneihin ja aasiin, sekä siipikarjaan ja kaneihin. Paikalla oli myös ratsastusta nuorimmille.
Lapsille oli paljon puuhaa, mm. ongintaa. Karoliina-kynttilöiden myyntikin oli käynnissä ja Laitisen Riia esitteli uusia kynttilätyyppejä, kuten esim. kerroskynttilöitä. Karoliina-kynttilät ovat suosittuja Lappeenrannan seudulla ja koko maassa, koska ne ovat aitoa käsityötä ja todella upeita käytössä.
Lähdön aika koitti, kun markkinoille varattu ”satonen” oli käytetty. Vennon bussi odotti jo matkalaisia viedäkseen heidät oman auton luo tienvarteen. Vielä piti kuitenkin kuvata vanhoja traktoreita, jotka olivat suosittuja joskus -60 – -70 – luvuilla.
Jouko Varonen