Kuningatar Arja, Ammattina artisti, Docendo

Arjan tarinat

Fanikirja ja elämänkerta

Arja Koriseva/Hellevi Pouta: Kuningatar Arja, Ammattina artisti, Docendo-kustannus

Arja oli luonnonlapsi jo pienenä. Valloittava hymy ja sydämellisyys niin faneja kuin ystäviä kohtaan ovat olleet hänen valttejaan. Niihin ihastuivat myös ne, jotka päättävät levyjen julkaisusta tai vaikkapa tangokuningattaren tittelistä. Tärkein oli tietysti Arjan laulutaito, johon hän sai apua jopa ammattikouluttajilta. Jos laulu ei resonoi kantapäistä asti, on jotakin vialla. Saman ahaa-elämyksen koki aikanaan myös Olavi Virta, jonka laulu oli nuorempana vähän yksitoikkoista ininää.

Kirja vaikuttaa Arjan taipaleen luotaamiselta. Lapsuuden ja nuoruuden kuviot, amerikoihin lähtöä myöten tulevat tietysti esille, kuten nuorena alkanut esiintyvän laulajan ura. Kun Arja joutui nuorena kauppa-autoa ja kauppaa pitävien vanhempiensa apulaiseksi, niin siitäpä kertyi semmoista taitoa, jota tarvittiin myös kruununsa saaneena laulajana, näyttelijänä ja opettajana. Ihmisiä pitää kuunnella, heidän kanssaan nauraa yhdessä, itkeä surut ja naureksia ilot.

Kirjan tekstit hyppelehtivät samalla tapaa nuoruuden ja aikuisuuden välillä kuin arjan puhe olisi kysymyksessä. Tietysti lukija voisi toivoa kronologisesti etenevää kerrontaa, mutta mitäpä tuosta. Kun laulajan tuntee, niin tietää että kirjan toisella tekijälläkin on varmaan ollut vaikeuksia kaiken järjestelemisessä kohdilleen. On anekdootteja, fanikuvia, muistumia perhealbumista, keikkakavereista, suomi-iskelmän guruista, jne…

Lueskelin kirjaa iltapuhteen ja heti aamulla piti jatkaa. Kirjasta huokuu sama iloisuus ja elämänvoima kuin laulajatähdestä itsestäänkin. Sehän on tietysti elämänkertakirjan tarkoitus, saada kansien väliin henkilön elämäntarinan lisäksi lähes koko hänen sielunsa.

Jouko Varonen