Lasten suuri iltasatukirja, readme.fi – kustannus

Lämpöä ja rakkautta iltasaduissa

Mainio satukirja

Lasten suuri iltasatukirja, readme.fi 2018

Pikku lohikäärme syntyy pienikokoisena, eikä opi edes syöksemään tulta. Mutta hänellä on ystäviä, jotka neuvovat ja ymmärtävät. Niinpä pikkuinen oppii myös aivastamaan tulta, kun koko kylä on vaarassa.

Pikku-karhun kotiin syntyy uusi karhuvauva. Ja hupsista heipparallaa. Isällä ja äidillä ei jää enää aikaa pikkuiselle, kun on hellittävänä uusi karhuvauva. Pikku-karhu ottaa iltasatukirjan mukaansa ja lähtee etsimään uutta kotia. Juttu päättyy tietysti loppuidylliin.

Susi opettaa pientä pöllölasta lentämään, vaikka helpompi olisi tietysti pistää paisti poskeensa.

Hiiret oppivat tärkeän viisauden, että omasta antaminen tekee kaikki onnellisiksi. Mutta entä jos pitäisi antaa jotakin joka on itselle hyvin hyvin tärkeää?

Hirvittävä ja monihampainen peto, krokotiili Klonkku, osaa myös olla hellä isä pikku poikasilleen, vaikka ei sitä päältäpäin uskoisi.

Kameleontti lemmikkinä on perheen äidille kauhistus. Mutta lääkäri tuumii, että ei nyt sentään tehdä mitään surullista, terveelle kameontille, värin muuttaminen kun on kameleontin tapa suojautua.

Kirjan anti on tietysti lapsen tunteiden vaaliminen, eikä suinkaan rankoilla juonenkäänteillä herkuttelu. Pidin todella näistä iltasaduista, joilla on annettavaa myös aikuisille, joiden soisi lukevan lapsille näitä upeita juttuja. Kuvituskin on paria poikkeusta lukuunottamatta hellän herttaista ja pienimmille sopivaa.

Kirja on myös lukijaystävällinen ja toimii hyvin yhteisissä lukuhetkissä. Joskus olen ajatellut lasten nykyviihdettä katsoessa, että se painottuu usein jo pienten kirjoissa liian raskaaseen hyvä- paha asetteluun. Tässä kirjassa ei ole sitä vikaa.

Jouko Varonen