Piinaavaa jännitystä
Lukijaystävällistä
Pierre Lemaitre: Rosie, Minerva kustannus 2017
Pariisin keskustassa tapahtuu räjähdys. Kohta on tapahtumapaikalla kuhinaa. Media tekee työtään. On poliiseja ja ensiapuhenkilöstöä. Pommin tekijä istuu kahvilassa ja seurailee tapahtumia. Hänen tarkoituksensa on järjestää kokonainen ajastettu pommisarja, mikäli hänen vaatimuksiinsa ei suostuttaisi. Hän ilmoittautuukin tuotapikaa poliisille ja ilmoittaa myös ehdot. Hänen vangittu äitinsä ja hänet on vapautettava ja laskettava Australiaan mukanaan neljä miljoonaa lunnasrahoja. Matkalta hän ilmoittaisi, missämuut pommit sijaitsevat.
Pierre Lemaitre ( s. 1956) on palkittu vuoden parhaasta rikosromaanista useampaan kertaan ( Crime Writers´ Association). Kirjan henkilöksi nousee pojan äiti Rosie, joka on kietonut lapsensa oidipusmaiseen suhteeseen. Mustasukkaisena hän vartioi poikaansa ja surmaa ne, jotka uhkaavat viedä pojan hänen luotaan.
Lemaitren tyyli on analyyttista ja lukijaa motivoivaa. Itse vietin kirjan kanssa muutaman tunnin ja tietysti luin sen joka sanan. Hirmuisen vaikeita rikoskiemuroita ei kirjailija harrasta, mutta pommiuhat saavat jännityksen kyllä pysymään yllä.
Pitäisin kirjaa jopa pelkistyneenä ja lukijaystävällisenä. Lemaitren kerronnassaan on kuitenkin vetovoimaa, joka pitää kiinnostuksen yllä ja vaatii ottamaan selvää, miten tässä käy. Ylikomisario Camille Verhoeven on henkilönä kuvattu melkoisen ohuesti, ellei jopa stereotyyppisesti. Kirjoittaja ei juuri puutu poliisimiehen psyykeen tai yksityiselämään. Ehkä vinkkejä Verhoevenin henkilökuvaan on liiankin vähän.
Kun päästään loppuselvittelyihin, jotka nodattavat odotettua rakennetta, on tulossa vielä loppukäännös tapahtumissa ja tietysti bond-tyylinen loppurytinä. Osoittautuu nimittäin niin, että pommimies kyllä ymmärtää, mitkä ovat poliisimiesten aivoitukset ja tekee viimeisen ratkaisunsa nurkkaan ahdistettuna.
Jouko Varonen