Lintulaudalla tapahtuu
Keskitalvesta kevätmuuttoon
Juohevaa tekstiä
Mauri Leivo: Lintulaudan elämää, Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun, Docendo 2015
Mauri Leivo on tekijämies lintujen parissa. Hänen tekstinsä on myös vapautunutta ja joskus humoristista ja sehän tietysti innostaa lukijaa. Mutta mukana on muutakin kuin huumoria, nimittäin Leivo tuntee talvilintujemme tavat ja ruokavalion ym. seikat. Ei ole nimittäin yhdentekevää minne ruokintapaikan pykää. Linnuille pitää olla lähistöllä suojaa mm. haukkojen hyökkäyksien varalle ja lintujen ruokailutottumukset on hyvä myös tietää. Jokainen tintti ei syö yhtä paljon. On niitäkin, jotka liikkuvat ruokintapaikalla aikaisin aamulla ja illan hämärissä, kuten harmaapäätikka, joka on ruokavalionkin suhteen nirso, sille kun kelpaa vain läski.
Pikkuvarpusille ruokintapaikaksi sopii esim. orapihlaja- aidan vierus, sillä orapihlaja on niille elintärkeä piilopaikka. Kevään tullen voi ruokintapaikalla nähdä vaikkapa järripeippoja tai hyvän vaellusbuumin saaneita tundraurpiaisia. Jotkut linnut kesyyntyvät ruokintapaikalla jopa käsin syötettäviksi. Yleensä kuitenkin linnut ovat arkoja ja hypähtävät piiloon, jos vaikka verho heilahtaa ikkunassa.
Itse olen kokenut lintukuvauksen kivaksi harrasteeksi ja talvilintujen ruokinta on yleensäkin lisääntynyt niistä ajoista jolloin linnuille tarjottiin jyviä hyvän paistin toivossa. Suomessa on opittu ruokkimaan lintuja ilman taka-ajatuksia. Keski-Euroopassa pikkulinnut ovat nykyäänkin gourmet ruokaa ravintoloissa ja niitä metsästetään massiivisesti.
Tykkäsin Leivon kirjasta. Siinä on tiettyä levollisuutta ja tietämyksen antamaa rentoutta. Sitä lukija tarvitsee. On myös hyvä huomata, että lintumies ei kikkaile liikaa lintuharvinaisuuksilla vaan tyytyy repertuaariin, joka on mattimeikäläisen mahdollisuuksien rajoissa.
Jouko Varonen