Ajatuksia sureville Särkyneiden lähteellä
Anna-Mari Kaskinen: Lohtua suruun ja kaipaukseen, Kirjapaja 2018
Suruun ei ole lääkettä, tai on sentään, läheisyys ja ystävälliset sanat, sydämen lämpö. Kun suru tulee vastaan yllättäen, ei edes sanoilla ole mahdollista sitä hoitaa, läheisen läsnäolo antaa ymmärtää, että joku elää sinun tuntojasi, ymmärtää suruasi.
”Hän lähti./Jäi sävel soimaan/kaipauksen syvyyteen. /Hän rohkaisi unelmoimaan/ja luottamaan hyvyyteen.”
Koimme perheeni kanssa läheisen ihmisen muuttamisen taivaskotiin joulun aikaan. Huomasimme, että suru jää elämään meissä, se muuttaa muotoaan, mutta vie aikaa, ennen kuin se muuttaa muotoaan, vaihtuu lämpimiksi muistoiksi, kiitollisuudeksi. Aluksi sitä vain ei voi käsittää, kyyneleet tulevat. Onneksi on läheisiä ihmisiä.
Kaskisen runot tuovat lohtua suruun. Koskettelevat sielun herkimpiä kieliä. Hän muistuttaa meille, että rakkaus ei koskaan katoa, rakkaus rakentaa sillan. Taivas on lähellä kun rakastaa.
Myös kuvakieli auttaa surussa, valkoinen lumme kuvajaisineen, käden täysi kesän kukkasia, loistava lyhty hangella, pimeyden keskellä, syksyn väriloisto, pihlajanmarjaoksat maljakossa.
Mutta surulle ei saa luovuttaa. Poislähtenyt toivoo, että olemme vahvoja, elämän liekin on annettava palaa.
Kauniita ajatuksia, kaunis kirja. Sitä on luettava kun haluaa löytää suruunsa lohdutusta ja jos sanat eivät riitä, voi antaa kirjan ystävälle, joka ehkä on vahvempi, kestää jo.
” Rakas kumppani, sisareni hiljaisuus, kaipauksen polku, siellä kulkivat rakkaat. Kuulen askelten kaiun.”
Jouko Varonen
