Vinkkejä luontokuvaajille
Varangilta Namibiaan
Tuomo Björksten: Luontokuvaajan matkaopas, Suomi & muu maailma, Docendo
Luontokuvaajille tulee helposti suosikkipaikkoja eli ”linturysiä” niin kuin kirjan tekijä vähän oudosti sanoo. Jotenkin tunsin kirjaan tutustuessani, että kuvaajalla, joka on kirjan tehnyt on liian ammattimainen ja luontoa ”vähättelevä” ote aiheeseensa. Luontokuvaus ei nimittäin ole kiinni jostakin tietystä paikasta, joka ajaa muiden edelle. Se on kokonaisvaltaista eikä kukaan voi sanoa että tämä on ”paras paikka” jos aiot esim. kuvata koskikaraa. Itse olen kuvannut näitäkin lintuja monissa vaatimattomissa koskissa eikä mieleeni tulisi niitä luetteloida paremmuusjärjestykseen.
Toki kirja tarjoaa huikeita luontokuvia ja sopivia kuvauksia ”safareilta” lintu- ja eläinpaikoille. En kävisi kuitenkaan nimeämään paikkoja, joissa lintuja ruokitaan paikallisten asukkaiden toimesta, mahdollisiksi kuvaajan paratiiseiksi.
Jos suhtaudun vähän kriittisesti kirjan tekijään, se johtuu vain tietystä ammattimaisesta asenteesta, josta en pidä. Hyvän luontokuvan voi napata vaikka Takahikiän kaatopaikalla, jos on tuuria ja taitoa. Välttämättä ei tarvita nippelitietoutta tai useita kamerarunkoja.
Kirjahan tietysti osoittaa, että sen tekijällä on asiantuntemusta ja vinkkejä mitä jakaa vaikkapa keskinkertaista edistyneemmille kuvaajille. Parhaat vinkit olen yleensä saanut paikkakuntalaisilta ja lintumiehiltä, oltiinpa sitten Vardössa tai Enontekiön suurtuntureilla. Tärkeintä on lähteä luontoon, vaikka läheiselle lintutornille ja viettää siellä aikaa enemmän kuin viisi minuuttia. Kirjan tekijä neuvoo lähes tienristeyksen tarkkuudella esim. missä pitää Kuusamossa käydä. Hyvä niin. Joku voi vinkistä viisastuneena löytää hyvän maiseman tai vaikka kuukkeleita. Björksten vinkkaa myös kuvaushetken tarkkuudella milloin saa missäkin kohteessa parhaat kuvat. Se on sitä ammattilaisen viisautta, jolla kirjasta tulee, jos mahdollista, kiinnostava ja kysytty. Ylimieliseksi ei saa kuitenkaan tulla, vaikka olisikin alan asiantuntija. Parhaita ovat polut, joiden varrella ei ole eväspapereita ja tupakkatoppia, vaan koskematonta luontoa.
Jouko Varonen
