Pesäpallolegenda Joukainen
Kansallispelin kiemuroita
Sami Joukainen/Harri Liekola: Lyöjäkuningas, Sami Joukainen mailan varressa, Docendo Kustannus 2019
On tullut seurailtua melkoisen railakkaita superpesisotteluita mm. Sotkamossa, Joensuussa ja Kiteellä. Itsellekin tuli peli tutuksi Joensuun yliopiston joukkuessa Suomea kierrellessä. Mutta nämä pelit olivat vain ystävyysmittelöitä. Oli sentään mukanamme Puurtilan entinen pääsarjapelaaja, joka klaarasi aina voiton meille joensuulaisille. Ja illanvietoissa laulu raikui.
Mutta asiaan. Sami Joukaista voisi nimittää pesäpallon mattinykäseksi tai paavonurmeksi, tai ainakin sinnepäin. Toki pesäpallo on vain suomalaisten ikioma urheilulaji, jonka ideoinnille ”tahko” Pihkala otti mallia mm. sotilastermistöstä. Joukainen tykitti pääsarjassa kunnioitettavan nelinumeroisen määrän juoksuja. Niinpä häntä revittiin rahatukut käsissä joka suuntaan. Mies oli maineensa huipulla melkoinen kansan villitsijä. Mutta sitten tuli sitä sopupelisotkua ja lupaava plaani katkesi vähäksi aikaa.
Tuli vielä pelimatkalla kolari ja jälkiseuraamukset aiheuttivat jo melkein miehen siirtymisen Yläkerran Ukon kipparoimaan joukkueeseen pilven reunalle. Ja siitäpä ei mies enää tointunut, vaikka teki monta yritystä pääsarjatasolle, kun kysyjiä ja rahaa riitti. Pitkä oli Joukaisen yritys pistää kohtalolle hanttiin. Lopulta järki voitti. Mutta jäljelle jäi paljon ”lapsille kerrottavaa” menneistä uroteoista.
Kirjahan on todella maittava lukukokemus entiselle pesäpallomiehellekin ja jonkin verran siinä raotellaan myös henkilöhistoriaa ja kulissien takaista roihahtelua. Ihan käsikähmään intoutuivat pesäpallovaikuttajat.
No mutta. Laji elää ja voi hyvin kun aina putkahtelee esille uusia ”joukaisia” ja kentän laidoilla riittää väkeä. Kiva ja rehellinen kirja kertakaikkiaan.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen