Napakkaa mamuasiaa
Jokainen asukas on vainon arvoinen
Arto Nyyssönen: Mamoud, Täällä pohjantähden alla, Arktinen Banaani 2018
– Kuopiolaiset naiset osoittavat mieltä yleisellä paikalla imettämisen puolesta. – Mikähän on mielenosoituksen nimi? – Maetoo.
Mamoud omistaa pizzaravintolan. Hän on tämän sarjakuva-albumin päähenkilö ja huomioi kävelyillään nykymaailman menoa Suomessa. Siihen kuuluvat tietysti maahanmuuttajat ja rasistit, joilla ovat pesäpallomailat herkässä. Kun poliisit tulevat ottamaan pesismailat pois porukalta, joka aikoo hakata mustan miehen, skoudet tuumivat: – No no pojat, pesismailat pois. Suomessa saa harrastaa väkivaltaa vain jääkiekkomailoilla.
Kesäisellä aurinkorannalla on pilvistä. Tunnelma on vähän ankea. Mutta tilanteen pelastaa marokkolaisen näköinen mies joka tuumii hymyillen, että jos aurinkoa ei voi ottaa, aina voi ottaa pilveä.
Kaupunki on laittanut mustat miehet lapioimaan lunta. Yksi tummaihoisista sadattelee: – Pärkkele, tämä ei ole valkoihoisten hommaa!
Arto Nyyssönen kuvaa suomalaista yhteiskuntaa aika tarkkasilmäisesti ja joskus viiltävästi karrikoiden, niin että albumin lukijalle tulee ihan vaivautunut olo. Sepä se onkin hyvän sarjakuvan laadun tae.
Pidin kirjasta. Suorastaan ahmin sen. Tietysti siinä on joskus vähän liikaa steretypioita ja populaaria miellyttämistä. Mutta jos nauretaan maahanmuuttajille niin ainakin rivien välissä myös suomalaisille ennakkoluuloineen.
Mamoudin seikkailuista on suuri osa ilmestynyt aiemmin lehdissä, mutta Nyyssönen on viilannut albumistaan taitavasti ympärivuotisen kavalkadin. Se on vaatinut myös uusien ja ennen julkaisemattomien strippien tekemisen.
Mahtava albumi. Tuskinpa tuosta kukaan pahoittaa mielensä vaikka joskus huumori välähtää kuin konsanaan stiletit skinien käsissä.
Jouko Varonen