Hevoshulluuden anatomiaa
Pilttuun siivouksesta ratsastustunnille
Marika Riikonen: Hevostytöt, Art House Kustannus 2020
Kirjoittelin aikanani mm. Kirjapaja Kustannukselle Jenna-sarjaa, jossa oli tyttösten jännitteisiä hevoskirjoja. Tuli tehtyä juttuja myös nuorten hevoslehtiin.
No piti käydä ottamassa tuntumaa aiheeseen Hubertus-seuran hevostalleilla. Siellä tytöt kantelivat heinäpaaleja hiki hatussa ja siivoilivat hevosenkakkaroita. Sanoivat saavansa palkaksi ilmaisia ratsastustunteja. Itsekin tietysti osallistuin töihin ja totesin puuhan melkoisen rankaksi. Hevostytöillä oli kuitenkin hymy herkässä.
Tämä kirja analysoi kiintymystä hevosiin oikein omakohtaisten kokemusten avulla:
– Minulle tuli vasta aikuisena valtava palo päästä hevosten luokse.
– Rakkaus hevosia kohtaan tuli minuun jo äidinmaidossa.
– Heti kun opin kävelemään, viipottelin vaipat jalassa tallille.
– Minulle tuli vaikea hevonen. Mutta kun se ensi kerran hirnui minut nähdessään, olin sulaa vahaa.
– Ihmisten kanssa en voi koskaan olla niin ”kokonainen” ja kokea niin rehellistä, hyväksyvää kohtaamista.
Mainio kirja ja todenmakuista analyysia. Aihelmissa löytyy monenmoista, jopa törskiä tyttöjen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Palkaton työ tallilla on myös tietynlaista filunkia ymmärtämättömien lasten kustannuksella. No esipuberteettiset tytöt löytävät hevosesta turvaa ja ymmärrystä. Se ei liene vähäarvoista.
Itse olen maalta kotoisin ja inkkariratsastus ilman satulaa tuli tutuksi. Niinhän se lienee että eläin ei ole epärehellinen kaveri. Ihmisistä ei yleensä voi sanoa samaa. Kun itkin surujani poski hevosen kylkeä vasten, tunsin melkoista helpotusta arjen paineiden keskellä.
Lienee kirjan ”esimerkeissä” aika paljon pinnallisia hevostyttöstereotypioita. Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen