Ikimuistoiset lännenkekkerit
Puukkohippasilta susijahtiin
Suuri kilpajuoksu, Maxi Tex, Egmont Kustannus 2019
Kit Carson ja Tex ovat jälleen himskatin kimuranteissa ongelmissa. Kas kun pitäisi autella toisia ja toisia autellessa ne pahimmat ongelmat yleensä tulevat. Ellei vintti pimene lopullisesti armottoman kierojen konnien käsittelyssä. Mutta mutta… Tex ja Kit tottakai järjestävät konnille muuttuvia tekijöitä suunnitelmiin, jopa niin, että hommassa on haudankaivajan bisnekselle melkoinen kysynnän huippu.
Sankareille tuli mieleen lähteä vaativaan ratsastuskilpailuun ja ihan hyväntekeväisyysmielessä. Mutta heihin taisivat hyväntekijät loppuakin tässä rynnistyksessä. Taipaleella tuli vastaan puukkoja, rivollisankareita ja raivoisa susilaumakin. Ihan aloin jo uumoilla, että nyt ne nitistävät viimein Texin kumppaneineen.
Alter egoni kuitenkin kuiskutti lempeästi hymyten, että eläpä hätäile taas kriitikonrenttu, sehän loppuisi koko tuotanto jos päähenkilöt heittäisivät lusikan nurkkaan.
Kelpo seikkailu ja tosi efektiivinen on tämä kolmisensataasivuinen namipala. Sitä sopii lueskella vaikka uimarannalla, jos kuuluu kaksilahkeisiin. Naiset ovat paremmin romantiikan ja komeiden lääkäreiden perään. Se heille suotakoon. Kas, kun kotielämä voi joskus olla vaikka haasteellista.
Tykkäsin Rujun teksteistä ja Dison taiteesta. Sitä mies joskus haluaa olla vaikka egoltaan lännensankari ja kasvattaa risuparran. Kunnes elokuussa muuttuu kyykytettäväksi siloposkiseksi konttorihiirulaiseksi.
Nuorukaisille texit olivat maaseudulla semmoinen efedriinipaukku, että koulun nurkan takana kävi melkoinen vaihtokauppa. Joskus innostuttiin esittämään Texiä ja pahiksia niin rajusti, että tuli pari tuntia hertsua koulun jälkeen. Kas kun itsensä johtajaopen pojalta tuli otettua senkka nenästä.
Hatunnosto Tex-hahmon luojille, Bonellille ja Galleppiinille. Monella nuorella ovat verbaali – ja visuaalinen luovuus nousseet kukoistukseen näiden lännenseikkailujen ansiosta. Ja ainahan on sitten myöhemmin varaa siirtyä vaativampiin lukukokemuksiin, niin kuin itselleni kävi. Nuortenkirjailijankin minusta kietaisivat Helsingin herrat ja kutsuivat aina julkkareihin makuvettä juomaan.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
