Meren aarteet, Gaudeamus kustannus

Vuoden luontokirja

Itämeri on vaarassa

Meren aarteet, Gaudeamus-kustannus

Siinä se taas on, tuttu ja kotoisa Itämeri. Elokuun taivas roikkuu matalalla, meri velloo kevyesti ja rannassa aallot heittelevät tauotta kuperkeikkaa. Jokunen lokki partioi veden yllä. Muuta elämää ei juuri näy.”

Vuoden luontokirja kartoittaa Itämeren elämää, usein vedenalaisten kuvauksien avulla. Mukaan otetaan vanhoja merikarttoja, vedenalaista maailmaa, erikoisia ja näyttäviä muodostumia.

Kirjassa pohditaan myös elämän edellytyksiä Suomen merellisissä miljöissä. Sen tietysti ratkaisee eliöiden sopeutumiskyky. Elämä on monimuotoista vaikka ei pärjääkään eteläisten merien runsaalle ja värikkäälle menolle. Kalat pitävät lastentarhaa poikasilleen.

Itämeri on poikkeuksellinen ja herkkä meri, jota ahdistetaan joka puolelta monin eri tavoin. Meri ja sen eliöt ovat kuin jatkuvassa puristuksessa, joka tuntuu vuosi vuodelta vain voimistuvan.

Jos kirjalta odottaa eksoottisia ja värikkäitä maisemia ja kauniita kuvia, voi tietysti vähän pettyä. Mutta teos on tarkka selonteko ja tarkoitettu tieteelliseksi ja osallistuvaksikin katsaukseksi meriluonnon alati vaarassa olevasta elämästä. Lueskelin kirjaa joulun pyhinä ja totesin, että työryhmä on tehnyt tarkkaa työtä, jopa niin tarkkaa, että joskus tulee aivan huono olo meriluonnon tilaa havainnoidessaan. Aiheesta olisi saanut kauniita ja näyttäviä kuvia, mutta todellisuus on tietysti toisenlainen. Kirja näyttäytyi minulle ahdistavana.

Jouko Varonen