Lupsakka ”manu” vai hankala haastateltava
Mielenkiintoista lähihistoriaa
Merkillinen Mauno, Otava kustannus, 2019
…”Koivisto saattoi yllättäen vetää taskustaan vanhan, voimakkaasti alleviivatun lehtileikkeen, esimerkiksi pääkirjoituksen tai jonkun paikalla olleen toimittajan kolumnin, ja tivata perusteluja esitetylle mielipiteelle tai nuhdella väärän tiedon levittämisestä.”…
Niinpä niin. Aika paljon kirja valottaa Suomen lähihistoriaa, neuvostoliiton luhistumista, Koiviston ajan poliittisia virtauksia ja tietysti itse presidentin aivoituksia kaiken tämän keskellä.
Koivistohan oli ns. asevelisosialisti ja eli mukana perääntymisvaiheen kiirastulessa. Hänet tunnettiin myös kaukopartiomiehenä, mikä toi tietysti karismaa puolustusvoimien ylipäällikölle ja Suomen presidentille.
Koivisto tuumi joskus, että kun sota ja kuoleminen oli todellisuutta, mikään ei ole sen jälkeen tuntunut juurikaan pelottavalta.
Kirja valottaa Koiviston duunia Turun satamassa, hänen merkilliseen karismaansa vaikuttaneita tekijöitä, tohtori-Koiviston tieteellistä orientoitumista, vasemmistoyhteistyön vauhdittamista, presidentin Eurooppa-politiikkaa ja mediasuhteita, jne…
Piispa Eero Huovinenkin kirjoittaa varjeluksesta ja armosta. Niinpä lukurupeama vilahti aamutunneille, kun ei tullut halua heittää kirjaa käsistään. Tietysti selkeitä lähihistoriaosuuksia olisi voinut vähentää. Niistähän on spekuloitu paljon. Mutta toisaalta historiaan avautuu aina vuosien saatossa uusia ja tuoreita näkökulmia. Siksi tällaiset kirjat ovat tuiki tärkeitä.
Osallistuin presidenttiehdokas-Koiviston vaalitilaisuuteen Lappeenrannassa. Kansaa riitti. Kaikki tulivat katsomaan kuuluisaa otsakiehkuraa. Se oli eräs elementti vaalityössä. Ja suurimpana tietysti ehdokkaan jäyhä ja vähäpuheinen persoonallisuus. Kuuluisa imitaattori oli kutsuttu viihdyttämään kansaa. Myöhemmin luin tilaisuuksissa aika hiljaisen Koiviston legendaarisia poliittisia aforismeja:
– Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.
– Kuinka voidaan toisaalta pyytää Herran varjelusta ja samalla ampua toisia.
– Suunta on selvä. Kohti yhä laajempaa ja monipuolisempaa kansanvaltaa, kohti kaikkien kansalaisten täyden ihmisarvon varauksetonta tunnustamista.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen