Jatkoa Mäntylän jazz-romaaneille
Mäntylä on taituri
Juha Mäntylä: Milt jazzin kuningas, Reuna-kustannus 2017
Juha Mäntylä kertoi kirjassaan Audrey, rakkaani tuorilalaisesta miehestä, joka läksi New Orleansiin, rakkauttaan etsimään. Mystisten vaiheiden jälkeen hänen onnistui saada yhteys naiseen, jota oli etsinyt. Mutta Tuorilan mies tutustui myös jazzin legendoihin ja sai nousta lavalle itsensä Ella Fitzgeraldin kanssa. Kirja osoitti kirjailijan taidot soittaa jazzia verbaalisti. Jazzin tyylilajit löytyivät hienovireisestä tekstistä.
Kirjassa Milt, aloittaa Mäntylä kertoa Milton King, nimisen nuoren trumpetistin tarinaa. Ja lopulta tie kuululle jazzklubille aukeaa. Milt Kingistä tulee yksi alansa huipuista.
Teos Milt jazzin kuningas kertoo osittain mestari Milton Kingin elämästä Suomessa naisensa Susanin kanssa. Mutta onnettomuuden vuoksi Milt joutuu toiseen todellisuuteen ja saa myös selkoa nuoruuden kuvioistaan tajuttomuutensa aikana.
Mäntylällä on taito kuvata henkilöitään useammassa aikatasossa, niin että lukukokemuksesta tulee musiikkia, teemoineen, käsittelyosineen ja loppuhuipennuksineen. Mietin kirjaa lukiessa sitä, miten joku teos imaisee lukijan mukaansa ja hallitsee tajuntaa kuin jazz – musiikki konsanaan. Itse ihastuin kovin jo Mäntylän jazz-sarjan ensimmäiseen osioon ja sillä imulla lukaisin myös jatko-osat menettämättä motivaatiota.
” Milt päätti ostaa pienen talon Tuorilasta ja asettua Susanin kanssa asuttamaan sitä. Hän sai kyläläisiltä apua remontoinnissa, ja vaikka heillä ei vielä ollut yhteistä kieltä, Milt tunsi, että hänet oli otettu mukaan tähän pieneen yhteisöön. ”
Kirjasarja on ehyt kokemus ja Juha Mäntylän tuotannossa se on eittämättä eräs huippupiste. Eipä liene kenelläkään vastaavaa taitoa yhdistää musiikkia ja proosaa ehyeksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi jazzin omilla painotuksilla. Kirjaset saavat pysyvän paikan kirjahyllyssäni.
Jouko Varonen