Lehtisen kekkoskavalkadi
Idänsuhteita ja kekkoskritiikkiä
Lasse Lehtinen: Minä ja Kekkonen, Otava 2018
Lasse Lehtinen on ollut monessa mukana. Hän on sujuvasanainen mies joten politiikan teko ja vaikkapa tv-juontajan hommat onnistuivat. Niinpä hän ollut tullut kansalle tutuksi. Sen sijaan Kekkosen kanssa hän ei ollut tuttu. Lähetti toki esikoiskirjansa Kekkoselle ja Urkki tai presidentinkanslia kiitti kauniisti, niin kuin kiitetään yleensä kaikkia, joiden tuotokset laitetaan ö-mappiin.
Tämä kirja toimii arkistojen pohjalta. Urkin idänpolitiikkaa ruoditaan ja Kekkosta pidetään suomettumisen kantaisänä. Niinpä huomasin heti, mihin genreen kirja kuuluu. Siis jälleen yksi kirja, jota markkinoidaan kansitekstistä ja -kuvista lähtien Kekkosen imagolla ( Minä ja Kekkonen). On tietysti hyvä lukea tulkintoja Suomen sodanjälkeisestä idänpolitiikasta. Ikävä, kekkosvastainen Lehtinen ei juuri tarjoa paljon uutta, ei edes skandaaleja ( ei mitään yhteistä Kekkosen kanssa, ei edes naisasioissa).
Lasse Lehtinen ( s. 1947) on tohtorismies. Hän on herättänyt kansassa kahdenlaisia mielipiteitä. Toiset eivät noteeraa Lehtistä enempää kuin kekkonen niitä ”tunareita” joita hänen ympärillään pyöri. Lehtisen ainut kekkoskontakti taisi olla kädenpuristus itsenäisyyspäivän kutsuilla presidentinlinnassa.
Jos Lehtinen olisi päässyt vaikka saunaan Kekkosen kanssa, olisi voinut syntyä puheyhteys. Lehtinen on nimittäin verbaalisti nokkela mies, jonka tekstejä kyllä lukee ja puhetta kuuntelee.
Ikävä kyllä kirja on sitä samaa sanahelinää, jota Lehtiseltä on kuultu liikaakin, kuten myös monelta muulta tunarilta, joille on tärkeintä, että Kekkosen nimi mainitaan heidän kirjansa kannessa ja mieluummin kuvien kera.
” Nykytiedon valossa voimme olettaa, että kokonaan vapaissa vaaleissa, ilman Moskovan lainvaloa, Kekkosta ei olisi kertaakaan valittu Suomen tasavallan presidentiksi.” …
Lehtisen kirja on Suomen sodanjälkeisen politiikan ”lukuromaani”, joka ei tuo juuri uutta moneen kertaan kaluttuihin aihepiireihin, päinvastoin ratsastaa aiheettomalla kekkoskritiikillä.
Jouko Varonen
