Muistoissamme Fredi, 2 CD, Valitut Palat Kustannus 2021

Folk Fredistä iki-ihanaksi kansan suosikiksi

Fredi oli monilahjakkuus

Fredi Muistoissamme, 2CD, Valitut Palat Kustannus 2021

Olihan se Fredilläkin alku haparoimista. Laulaja Folk Fredikään ei vielä noussut kovaan arvoon, koska Folk-musiikki alkoi jo olla vähän ”passe” niinkuin ranskalaiset sanovat.

Mutta wanha sääntö menestymisen eväistä päti Fredinkin suhteen. Kun ihmisellä on unelmia ja hän pitää niistä tiukasti kiinni, niin aina löytyy polku unelmien täyttymiseen.

Eräs polku Fredillä oli se, että koko Kivikasvojen porukka sattui hänelle armeijakavereiksi. Kohtapa kietaistiin lauluja Topi Kärjelle, joka dominoi 70 – luvun kevyen musiikin alaa suvereenisti.

No eipä Kivikasvoja kutsuttu Topin luo, mutta hän oli kiinnostunut ”siitä tenorista”. Tehtiin sitten levyjä ja Vexi Salmikin liittyi nuoren ja huumorintajuisenkin laulajan taustajoukkoihin.

Fredi vaati aina kunnon orkesterin taustakseen vielä silloinkin, kun kultaa ja platinaa alkoi tipahdella osin covereilla. Mutta Kärki tuumi, että vielä siusta tulee sanoittaja ja säveltäjä.

No iskelmälaulajan elämään kuuluvat myös homman kirot. Fredi kuitenkin pääsi niistä vähemmällä, mitä nyt joskus narautti pullon korkkia. Kovempi isku tuli, kun hänen tyttärensä, joka oli loistava laulaja, menehtyi syöpään.

Niinpä tuli vietettyä harmaa kaamospäivä isojen ämyrien toistellessa Fredin ikivihreitä. Hänen portaantonta tenoriaan ei kukaan voi pistää paremmaksi kevyen musiikin saralla.

Pistettiin oikein tanssiksi vaimon kera Fredin tahdissa. Olipahan laatumuusikko meillä tanssittajana. Ja mikä parasta, aika paljon hitaita, niin että voi kuiskutella ”rakkauten sanoja” tanssipartnerin korvaan.

Mutta asiaan lopultakin. Kokoelma on järisyttävän kaunis dokumentti laulajamestarin tuotannosta. Ja toden totta, Topi oli oikeassa, tulihan keikkaelämään kyllästyneestä Fredistä myös laatuisa sanoittaja ja säveltäjä, jonka tuotoksilla on moni aloitteleva kyky noussut kultalevykantaan.

Kiitos, kumarrus – ja hiljainen hetki.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen