Aarrearkku!
Vanhoja tarinoita
Myytillisiä tarinoita, toim. Lauri Simonsuuri, SKS – Kustannus 2017
Ennen vanhaan kerrottiin ns. edellätulijoista. Monella ihmisellä oli henkiolento, joka tuli paikelle, ennen tätä mainittua henkilöä. Niinpä jonkun talon isäntä voi karauttaa hevosella pihaan, laittaa hevoselle heiniä – ja kadota jäljettömiin. Vanhat ihmiset tiesivät, että se oli ”edellätulija” ja mies tulisi kohta paikalle samalla tavalla kuin henkiolento. Niin myös tapahtui.
Joskus henkiolento tarkoitti myös sitä, että henkilö kuolisi lähiaikoina. Naapurukset olivat lähteneet hääpaikalle vieraiksi ja joku henki varoitti toista miestä menemästä häätaloon. Hän mainitsi kaverilleen, että hänen ei pitäisi mennä sinne. Kun miesten menoa seurattiin akkunasta, nähtiin heidän seurassaan kolmaskin henkilö. Häätalossa syntyi tappelu ja em. mies puukotettiin kuoliaaksi. Ihmiset tiesivät, että kolmas henkilö miesten seurassa oli sen miehen henkiolento, joka varoitti – mutta tuloksetta.
Joskus suuri kala tai saalis on saajalleen ennen jostakin pahasta. Myös yleensä aran metsäneläimen ilmestyminen lähipiiriin tietää monesti jopa kuolemaa. Kodin lähelle tulevat oudot linnut tai eläimet voivat merkitä myös sotaa tai muuta vaikeutta. Niinpä, kun talon seinää hakkasi tikka useana päivänä, se ennusti kuolemaa ja kohta talon tytöistä kaksi kuoli.
Tämä kirja, joka on koottu arkistoista, on ehtinyt uuteen painokseen. Näitä tarinoita on kerrottu kalamajojen hämyssä, puhdetöitä tehdessä iltasella tai vaikka rakovalkealla. Lapset olivat usein kuulijoina. Nykyajan lapset tosin näkevät paljon pahempia juttuja televisiosta lasten katseluaikaan tai pelien sotaleikeistä.
Vietin kirjan parissa paljon aikaa. Kertojat ovat jutelleet tarinoiden tallentajalle lyhyehköjä juttuja, joskus sivun tai parinkin pituisia. Kirjaa tehdessä on huomioitu myös aineiston keruu eri maakunnista, joka tietysti rikastuttaa kirjan antia.
Kirjan eräs etu on se, että tarinoiden ohessa on tallennettu vanhaa kulttuuria, kuten eräässä tervanpolttojutussa, jossa kettu ilmestyi tervahaudalle ja lähestyi yhtä miestä. Kohtapa mies kuoli vasta 50 vuoden iässä. Nykyisenä citykettujen aikana ketun tuleminen lähelle, ei liene tosin kummakaan juttu.
Pidän kirjaa aarteena. Palaan sen pariin vielä monta kertaa. Tietysti kirjan turhan pieni fontti rajoittaa sen lukijakuntaa. Varsinkin vanhempi ikäluokka voi saada tästä haittaa. Eräs keino olisi ollut suurentaa fonttia ja tehdä kirjan taitosta lukijaystävällisempi karsien samantyyppisiä juttuja.
Jouko Varonen
