Kadonneita kortteleita ja ihmisiä
Signe Brander tallensi 1900-luvun alun Helsinkiä
Timo Mäkelä: Neiti Brander, Arktinen Banaani 2018
Timo Mäkelä on koulunsa käynyt taidegraafikko, jolla on mittavat saavutukset sarjakuvanpiirtäjänä: Puupää hattu, taiteen valtionpalkinto, julkaisuja Helsingin Sanomissa, valtakunnallisia apurahoja, jne…
Neiti Brander on hienostuneella huumorilla ryyditetty kuvakertomus valokuvaajasta. Signe Branderin (1869- 1942) lasilevylle kuvaamat otokset vanhasta Helsingistä, 1900-luvun alussa, ovat Helsingin kaupunginmuseon kirkkain helmi. Otoksia puutalo-Helsingistä kertyi 900 kappaletta.
Kirja on Mäkelän omintakeinen näkemys Signen valokuvauspuuhista. Kun neiti Brander pyysi poliisimiestä siirtymään toiseen paikkaan, joka olisi kuvauksen kannalta paras, tuumi poliisi: – Minä olen virkatehtävissä, enkä mikään somiste! Mutta Signe kuittasi kipakasti: – Minäkin olen täällä virkatehtävissä enkä mikään somiste! Rakkauden kipinähän siinä melkein roihahti Signen ja poliisin välillä.
Kaupungin muinaismuistolautakunta kääntyi neiti Branderin puoleen. Erityisesti Brander halusi kuviinsa ihmisiä, lapsia, torielämää, työntekijöitä, pyykkäreitä, poliiseja, vossikkakuskeja, jne. Pelkät talot eivät sellaisenaan olisi tärkeitä. Niinpä hän järjesteli ihmisiä ja ihmisryhmiä kuviinsa kuin elokuvaohjaaja. Lopulta muinaismuistolautakuntakin ymmärsi Branderin kuvien arvon.
Kirjan lopussa on kavalkadi Signe Branderin elämästä. Kun perhe muutti isän kuoleman jälkeen Helsinkiin, kävi 20 – vuotias Signe piirustuksenopettajan koulun. Siitä ura jatkui valokuvaajaksi. Kerrotaan, että Signe joutui miespuolisen työkaverinsa ahdistelemaksi pimiössä. Signepä napsautti täyden valaistuksen päälle ja kaikki negatiivit valottuivat. Se oli sen ajan Me Toota.
Kaunis kirja. Herkkää kuvakieltä. Nautin matkasta Signen kanssa. Mäkelä on loihtinut viime vuosisadan alun tunnelmat esille mestarillisesti ja pikantilla huumorilla.
Jouko Varonen