Yksinäiset
Vaikuttava romaani
Tanja Kaarlela: Noutaja, Reuna-kustannus 2017
Kaarlela kirjoitti aiemmassa romaanissaan Lasissa on tyttö vähävaraisen tytön kotioloista, joissa nuori väkisinkin syrjäytyy.
Syrjäytyneiden puolesta hän puhuu tässä uusimmassaankin, nyt ollaan pohjoisen perukoilla, jonne Iisa ajelee tätinsä hautajaisiin ja eksyy matkalla, ajaapa vielä pienen kolarinkin koiran kanssa. Etsiessään koiran kotia Iisa löytää kusenhajuisen loukon, jossa mies elelee koiransa kanssa. Kaveri, joka autteli kauppareissuilla on siirtynyt manan majoille ja niinpä Yrjö ei viitsi hankkia itselleen edes ruokaa puhumattakaan sairaanhoidosta.
Iisa viettää tovin aikaa Yrjön kanssa ja auttelee tätä elämän perusasioissa. Iisa on niitä harvinaisia naisia, jotka eivät jätä vanhusta pulaan. Moni muu sanoisi, että puliukot tulevat toimeen viinalla ja that´s it. Mutta Yrjö ei kyllä käytä viinaa ja hänellä on vielä järkeviä ajatuksia, vaikka kunto on ruuan puutteessa heikko.
Pidin Kaarlelan proosasta, jota lueskelin joulun ja uudenvuoden seutuun. Siinä on rakkautta ja auttamista henkivä ilmapiiri. Liian usein nykyihmiset jättävät vanhukset heitteille. Heille ei viitsitä edes soittaa, koska luullaan, että he eivät pidä siitä. Yrjö ihan kiintyy Iisaan ja tietysti Iisallakin käy mielessä, että hänen lapseton perhe-elämänsä etelässä on enemmän kulissia kuin tämä Yrjön tarjoama todellisuus ja auttamistehtävä.
Sairaalat ovat kaukanaja terveydenhoidolla ei ole aikaa haiseville vanhuksille:
”Iisa lysähti odotusaulan penkille, häntä paleli. Hän tuijotti väsyneitä, vuoroaan odottavia ihmisiä, joista jokainen oli käpertynyt omaan itseensä, oman sairautensa ja kipujensa ympärille. ”
Kaarlela on taitava prosaisti, jolle povaan nousujohteista uraa. Tietysti tämä pohjoisen episodi on väsyttäväkin luettava, mutta täyttä totta ja puhetta ihmisarvoisen vanhuuden puolesta.
Jouko Varonen
