Päin helvettiä? Panu Pihkala

Ympäristö on yhteinen asiamme

Miksi halutaan vaieta ympäristöasioista?

Panu Pihkala: Päin helvettiä?  Ympäristöahdistus ja toivo, Kirjapaja 2017

Aloin huomata, että ihmiset todella tietävät ja tuntevat, mutta eivät yleensä puhu. Vai missä puhutaan esim. ympäristöahdistuksen herättämistä tunteista? Mitä apua tarjotaan ihmisille, jotka ovat syvästi ahdistuneita näistä asioista. Suomessakin vallitsee monia psykologisia ja sosiaalisia vaikenemisen mekanismeja.”

On totuus, että monet maailman päättäjät, suurvallat erityisesti, suhtautuvat ympäristöasioihin ylimielisesti. USA:n presidentti on sitä mieltä, että ympäristö tulee toimeen omilla ehdoillaan ja ihmisten tekemiset eivät vaikuta ympäristömuutokseen.

Kirja on oikealla asialla. Todisteet ympärillämme kertovat järkyttävästä kärsimyksestä ja tuhosta. Pihkala näkee toivon laajoissa näkökulmissa johon sisältyy mahdollisuuksia, jotka kutsuvat tai vaativat meitä toimimaan. Toivoa ei ole ilman kriittistä ajattelua.

Kirjassa kootaan aikamme ympäristökirjallisuuden ajatuksia siitä, miten voimme olla mukana toimimassa ympäristön puolesta. Yleensä yksilöt haluaisivat osallistua ympäristön hoitoon, mutta eivät tiedä miten se tehdään. On jo tehtykin jotain ympäristön puolesta. On kierrätystä, on lajittelua, on sähköautojen tulo markkinoille. Mutta tarvittaisiin myös laajojen ihmisryhmien työtä ympäristön puolesta.

Pihkala puhuu virtahevosta tai elefantista olohuoneissamme. Ympäristöahdistus on asia, johon tulee kiinnittää huomiota. Myös masennus ja epätoivo voivat sisältää toivon siemeniä. Mm. Psalmien kirja on koskettava kokoelma ihmisten erilaisista tunteista. Siellä on epätoivoa, kaipausta ja toiveikkuutta. Siellä on vihaa, masennusta ja Jumalaan turvaamista. Siellä on kiitollisuutta, iloa ja ylistystä. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja myös jumalasuhteessa, miksei siis myös ympäristösuhteissa.

Jouko Varonen