Paska Suomi

Suomi-kriitikko vauhdissa

Ei ole aihetta itsekehuun

Heikki Pursiainen: Paska Suomi, Tammi 2017

Sehän on tietysti selvää, että herrat pelaavat omaan pussiin, kiky ja sote ovat vain takuuvarmoja automaatteja, joilla hallituksen herrat käärivät suuret tulot pussiinsa, eivätkä haluakaan päästä mihinkään ratkaisuun. Lienee myös totta, että hallituspuolue keskusta suojelee viljelijöitä semmoisilla miljardeilla, että niillä nostettaisiin Suomi tuota pikaa Ruotsin tasolle. Suomihan oli taloudessa jo melkein Ruotsin tasolla kymmenen vuotta sitten, mutta sitten vaivuttiin itsekehuun ja saamattomuuteen, rahavallan kosiskeluun, jne… . Lienee lupaava yhden asian puolue vihreätkin ajautunut jonninjoutavaksi kaikkien mukavuuksien puolueeksi, jolta on viimeinenkin ryhdikkyys karissut. Entäs demarit, ne ovat perinteisesti auttaneet köyhimpiä, mutta nyt ovat luisuneet keskiluokan äänitorveksi. Kokoomus taas syytää rahaa minne sattuu ja tietysti ajattelee vain omaa parastaan. Pitäähän ne nyt oman herrantertun kauppaopistokulut saada valtion kukkarosta.

Kirja toki tarjoaa myös malleja, millä Suomi nostettaisiin taas joltiseenkin kurssiin. Toki brittien lehdistö rankkaa Suomen aina viiden parhaan maan joukkoon ja suomalaiset tietysti hyrisevät tyytyväisyydestä. Mutta Suomen täytyisi ryhdistäytyä, mikä tarkoittaa poliitikkoja, älymystöä ja kaikkia kansalaisia.

Kirja on tietysti terve, humoristinenkin kannanotto Suomen kansan ja politiikan suhteen. Lueksin sitä mielenkiinnolla ja totesin, että Nesteen huoltoaseman ukkorinki voisi ottaa sen käsittelyyn ”kuukauden kirjana”. Kun valtiovalta valmistautuu ryyppäämään Suomen satavuotisjuhlia, on tietysti huomattava, että täällä maassa on liian vähän ”hursteja” joiden tehtävänä on pitää kurjimpien puolta. Hursteja pitäisi löytyä myös hallituksen sisältä. Moni poliitikko kerää pisteitä seuraavia vaaleja ajatellen ja tuumii, että Helsingin yöelämästä on otettava kaikki irti. Jo Jörn Donner naureksi aikanaan maaseutukaupunkien poliitikoille, jotka lunastivat eduskuntapaikkansa ja lähtivät välittömästi katselemaan pääkaupungin houkutuksia.

Kirja on luettava huolella. Tietysti se toistaa paljon itseään ja saldoksi jää, että Suomen maassa on kärpäslätkälle töitä enemmän kuin niitä yksi ihminen voi luetella. Lieneekö totuus kuitenkin puolenvälin paikkeilla, jos sitä vertaa tähän esikoiskirjailijan hysteeriseen kritiikkiin. Noususuhdannetta kun kuitenkin eletään.

Jouko Varonen