Taattua mattiremestä
Softidekkari koukuttaa kivasti
Matti Remes: Periaatteen mies, Tammi 2019
Matti Remes ei ole yltiöefektiivisen rikosromaanin kirjoittaja. Paremminkin psykologinen virittelijä. Sellaisestahan moni viihteen ystävä tykkää.
Toki tässäkin uudessa tulee lättyyn aika railakkaasti ja veri roiskuu, ainakin nenästä. Murhakin kuuluu rikosromaaniin kuin nenä päähän.
Ruben Waara – sarjan uusin dekkari sijoittuu, kuinkas muuten, Hankoon. Waara saa tuta, että herraporukoitten sekoilut ovat melkoista kakkaa. Siinä joutuu selvittelijä satavarmasti koville.
On talousrikoksen aihelmia ja ammattihuijari Ronkaisen muistelmat, jotka ovat sen luokan proosaa, että herättävät joissakin kauhua jo pelkkänä käsikirjoituksena. Nyt rökitetään pahasti myös naisväkeä ja siinähän läski tummuu paitsi naiselta myös pahikselta.
Mutta asiaan. Remes kirjoittelee tyylilleen uskollisena, semmoista kiltinsutjakkaa tekstiä. Viihdenikkariksikin itseään nimittelee.
Kohderyhmä on tietysti taattu. Kaikki eivät pidä kovaksikeitetystä linjasta ja suolenpätkistä, tai bondmaisista loppurytinöistä. Psykologisella virittelyllä saadaan myös kivoja jännitteitä ja se voi olla jalostuneempaa kuin moni yliampuva räpellys.
Kirjaa lukee mieluusti. Sutjakka teksti etenee ilman isoja ylläreitä kohti lopun selkiytymiskuvioita. Kun mukana on silmäätekevää porukkaa, niin Waarakin saa pistää kaiken taitonsa peliin.
Takakansi se kolahti käteen aamuyön tunteina. Koukkuunhan siinä jää tämmöinen kiltinsutjakka kriitikko, joka ei tykkää verisistä hevosenpäistä vuoteen jalkopäässä.
Minusta tuli Remeksen kirjojen ystävä. On se kumma, että en ole ennen edes koskenut kirjailijan opuksiin. Ne vaikuttavat minun mielenlaatuuni sopivilta, kun dekkarigenrestä puhutaan.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
