Albatrossi mieheksi
Junnun kuvioita ja taiteen tekoa
Petri Pietiläinen&Juha Metso: Junnu Vainio, Sellaista elämä on, Docendo Kustannus 2018
Tykkään jutunkertojista. Joskus nousen ihan euforiaan, kun on kunnon juttuseuraa.
Junnukin oli seuramies, monen muun iskelmänikkarin ja olalletaputtajan tavoin. Niipä kirjan tekijöillä ei ollut vaikeuksia koota anekdoottipitoista pläjäystä Junnu Vainion taipaleelta. Junnu sitten lopulta selätti kuningas alkoholinkin, mutta muuten oli tämän taiteilijan tie hienokseltaan samantapainen kuin monella muulla kansan suosikilla. Sepä siitä.
Vainion monet puolet tulevat tässäkin kirjassa esitellyiksi. Hän oli roisi ryyppääjä ja huuliveikko, ei kaihtanut härskejäkään ryyppäjäisiä, joista skandaalilehdistö tietysti tykkäsi, kun kassakone kilkatteli iloisesti. Hyväksikäyttäjiäkin riitti.
Toinen puoli oli henkevä Junnu, luonnon ystävä ja elämänfilosofi.
Oli tietysti kolmaskin puoli. Ahkera puurtaja ja työnarkomaani. Sanoituksia tuli vaikka 2 promillen hutikassa tai mahdoliinin ravistellessa kättä. Ja kirvesmiesten sanontaa sopii tässä lainata: ” Ei millilleen, vaan priimaa pukkaa.”
Junnu tietysti pisti piloillaan pornolauluja pöytälaatikkoon. Se oli eräs pimeä puoli, joka tietysti innosti monet keskinkertaisuudet hirmuiseen plaaniin Junnun kustannuksella. Pidettiin oikein konsertteja, tehtiin levytyksiä, naureskeltiin, riehakoitiin, ryypättiin, kotkalaiseen malliin. Kahisevaa tuli silläkin keinolla.
Että mitä? Opettaja Juha Vainio olisi ollut liiankin vaisu tapaus. Hän olisi sulautunut hiireksi suomalaiseen, harmaaseen massaan. Kun tuli potkut open virasta, se oli maineteko suomalaisella sanataiteelle ja elämänilolle.
Pidin kirjasta. Naureskelin, itkeskelin. Pistin levyn soimaan. Miten se Junnu osaakin vielä stimuloida kriitikonrenttua.
Pitäähän suomalaisille suoda vapaa ilakointi ja terapeuttinen surutyö. Ei Junnu siitä olisi pahoillaan. Kirja ei ainakaan ole mikään tiukkapierujen kliseinen hymistely.
Jouko Varonen
SARV:N jäsen
