Uusi kertojakyky
Eräjuttuja pohjoisesta
Janne Simonpoika Utrianen: Pyhävaara, Karisto Kustannus
Pohjoisen eränkävijä ja esikoiskirjailija tekee todella maistuvia eräjuttuja. Tummia ovat usein pohjoisen tunnot ja huumoria kaivattaisiin lisää. Joskus on tunnelma kuin omilla Lapin ja Norjan eräreissuillani. Sen verran aihepiiriä tunnen, että monet tapahtumapaikat ovat tuttuja. Mutta minähän en ollut ympärivuotinen asuja, vaan etelän lantalainen. Menin lappiin vain kauneimman kesän ja syksyn aikaan. Luontokuvaus on Utriaisen jutuissa aitoa, eikä lipan alta huiskaistua. Lisäksi mukana on asukkaitten kipupisteitä ja elämän raadollisuutta. Joskus sentään nautitaan myös erästelyn huippuhetkistä, jos on myös pientä kärhämää rajavartijoiden kanssa.
… ”Hirviemä on noussut jaloilleen ja vasan seuratessa ylittänyt ojan. Eläimet suuntaavat takakintut vilkkuen suon vastarannalle metsänrajaan. Taivaalla pilvet ovat repeilleet ja sinistä taivasta pilkistää niiden raoista. Kommo nousee jäseniään ojennellen ja heilauttaa kättä tutuille rajavartijoille alarinteessä. Lahtinen ja Janatuinen eivät vastaa tervehdykseen.”….
Mitä siis? Utriainen on aito eräkertoja, jonka seurassa viihtyy. Hän asuu saamelaisen vaimonsa ja neljän tyttärensä kanssa luontaiselinkeinotilalla. Myös Jäämeren kalastus ja Inarinjärven apajat ovat hänelle tuttuja. Eräoppaan hommia on miehellä lisäksi ansioluettelossaan.
Tervehdin aina ilolla tällaisia kertojia, joiden seurassa viihtyy. Kyllä sen aistii, kukan on sataprosenttisesti juttujensa takana, eikä pelleile lipan alta. Joskus tietysti olisi kaivannut kevennystä tummahkoksi käyvään teemastoon, mutta sellaista se elämä vain on pohjoisen palkisissa. Pidän Utriaista jo esikoisensa perusteella kärkipään eräkertojana. Kerronta on helppolukuista ja lähestyy novellitehoja. Tällaista sen pitää erästelijöille olla. Ihan tuli mieleen lukaista uudelleen A.E. Järvisen juttuja, jos niitä on vielä kirjastosta saatavilla.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
