Otsakiehkuramies Orasen käsittelyssä
Fiktiota ja puolifaktaa Koivistosta
Raija Oranen: Manu, Otava 2019
Oranen, vankka lukuromaanien punoja, on tainnut ottaa liian kovan palan romantisoitavaksi. Näin ajattelin, kun aloin lukea Manu-kirjaa.
No jos ei jäyhästä Manusta irtoa salaisia romantiikka-aineksia niin kyllä hän kirjassa elää ja hengittää, toden totta. Käsitellyiksi tulevat Herra Presidentin aivoitukset aina uskonlahkoihin hurahtavasti isästä vaikeasti tavoitettavaan Gorbaan – ja tietysti Tellervoon.
On todella hienoa, että historiallisiin tapahtumiin pureudutaan lukijaystävällisen fiktion keinoin ja vieläpä valtakunnan ykkösnimiin kuuluvan Raija Orasen toimesta. Kirjahan on ihan namipala Orasen proosan ystäville ja tietysti monelle muullekin. Oletettavasti tämä kattaus saa visat vinkumaan kirjakaupoissa. Varsinkin kun kirjassa käytetään reilusti henkilöiden omia nimiä ja mukavasti dialogia.
”Tellervo vetää syrjään verhon, aamuauringon raju paiste syöksyy sisään, elämme valon väristä päätellen kevättä enkä minä ole enää presidentti, eikä ole myöskään Gorbatsov.
– Taisin nähdä unta.
– No niin taisit, Tellervo hymähtää mutta katsoo minua ilmeisen epäluuloisena ja varuillaan.
– Kyllä mää ihan täyspäinen silti olen, minä vakuutan hänen poistuvalle selälleen.”…
Kyllä Oranen on saanut poliittiset faktat kohdalleen. Sepä se kiinnostaa lukijaa, joka hakee taitavasta poliitikosta myös ihmistä ja vaikka aviomiestä ja perheenisää. Suuria romanttisia seikkailuja ja syrjähyppyjä saa etsiä vaikka luupin kanssa, mutta mitäs se suora kaukopartiomies kepeiden naisten kanssa rehveltämään.
Toista se oli Kekkosen aikaan.
Mainio kirja Oraselta ja kriitikon rentulla meni päiväunet nukuttaviksi, kun oras-sessio kesti ihan marraskuisen päivän valkenemiseen asti.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
